~Laiskan alikersantin myöhästynyt lomajulkaisu: TJ168~

-VAROITUS! Edessänne on tuhti lomalukupaketti, joka sisältää inttihuumoria, 

sopimatonta kielenkäyttöä sekä slangisanoja. Lukijaa on varoitettu.-

Kas näin on puoliväli saavutettu, alikersantin natsat ryövätty ja lomat ansaittu. Tämän jälkeen ei ole enää paluuta menneeseen, vaan lomien jälkeen alkaa todellinen rähinä, kansainvälinen kausi ja sitä myöten koulutus, jota koko komppaniamme on odottanut.

Onneksi ennen tuota viimeistä puolen vuoden rutistusta oli nämä pitkät, 14 päivän lomat. Olen ehtinyt ottaa etäisyyttä armeijaan, lepäämään ja lataamaan akkuja (ei lvl yksneljäykkösen, eikä kaksneljäykkösenkään, vaan omia akkujani) sekä viettämään aikaa sukulaisten, ystävien sekä erityisesti tyttöystäväni kanssa. Niin ja meninhän minä joillekkin lupaamaan sellaisen blogini lomaspesiaalijulkaisun, jossa olisi muka jotain hauskuuksia ja sitaatteja. Noh, saamanne pitää, itsehän tätä kerjäsitte!

Voisin aloittaa mainitsemalla blogikirjoitusteni nimistä. Nehän ovat tähän mennessä olleet melko nuivia, yksinomaan tj lukuun nojaavia otsikoita, jotka on vielä laskettu vanhan 362 tänäänjäljellä-laskennan mukaan. Tässä vuoden vaihduttua siirrynkin liukuvasti sekä 347 tj-laskentaan että verbaalisempiin otsikointehin.

Mutta mistähän sitä varsinaisen jaarittelunsa aloittaisi, tai mitähän sitä tähän ylipäänsä kirjoittaisi... Kaipa voisin aloittaa ytimekkäällä lainauksella:

"Aina kannattaa käyttää vastustajaa hyväksi- myös opetusvideoita tehdessä."
-ylil. X

Ja kuten tästä esimerkkisuorituksesta havaitsitte, sensuroin säälittä tällä kertaa ihmisten nimet yksinkertaisesti yliluutnantti äksäksi, koska osa lainauksista on aika härskejä ja lähes sopimattomia. Miksikö yliluutnatti, eikä esim. luutnatti tai vääpeli? Koska n. 85 % kaikista skappareista on yliluutnatteja, siksi. Käykää intti, ja tajuatte mitä tarkoitan.

Jatketaas parilla muulla unohtumattomalla lainauksella:

"Tottakai meidän täytyy tämmöisenä niin sanottuna 'köyhänä talonpoikaisarmeijana' käyttää näitä kikkoja."
-ylil. X, maastonkäytöstä

"Tietysti virhelyöntejä sattuu, ja järjestelmästä pääsee läpi imbesillejä."
-ylil. X, komppanian kokoonpanosta

"Jos bussi on myöhässä, se on hyväksyttävä syy myöhästyä. Jos taas olette Kuusamossa puuhun hirttäytyneenä ja lappalaiset raiskaavat teitä kolmatta päivää, se ei ole hyväksyttävä syy."
-ylil. X, lomilta palaamisesta

"Älkääs naurako! Alikersantin arvossa ei ole mitään hauskaa, se on hieno arvo. Jos saisin nämä rypyt ja tämän läskin pois, olisin mielelläni taas alikersantti!"
-ylil. X, jonkun puhuteltua tätä vahingossa alikersantiksi

"Te kun osaatte vain kolme sivistyssanaa, jotka ovat meetvursti, kondomi ja lavuaari, niin nyt opitte yhden lisää..."
-ylil. X

"Sokki ei ole sitä, että Prooke huomaa että Ridge on menossa 11. kerran naimisiin."
-ylil. X, sokin hoitotieteellinen määritelmä

"Tehdään niinku 40-luvulla Saksassa: puolet duuniin ja puolet uuniin."
- ylil. X jakaa joukkoeen liikuntasuoritusta varten

Kuten äskeisestä havaitsimme, ovat kouluttajat verbaliikan ja sanankäänteiden mestareita niin halutessaan. Omalla kohdallani on ollut monestikin todella vaikea pidätellä naurua heidän läpän heittoa kuunnellessa, ja olenpahan monesti nauranut ääneenkin, enkä suinkaan yksin. Seuraavista esimerkki suoritteista voi noheva lukija kuitenkin huomata, että osaamme me varusmiehetkin:

"Huoltokomppaniasta alkoi tornihuhu, jonka mukaan muke-ruoassa olisi ollut puolikas hiiri. Kapteeni käski sanoa, että se ei pidä paikkaansa. Se oli jotain muuta epäilyttävää."
-alik. X torjuu tornareita tiedotustilaisuudessa


"Se on niinku rippileiri, jonne saa ottaa aseet mukaan!"
-opp. X, huoltokomppanian harjoituksen varo-oppitunnin jälkeen


"Ja jokaisen ryhti korostuu oman munan verran nyt! Ei naurata! Sille ei voi mitään, jos on pieni muna!"
-alik. X muotoa viemässä

Vaan mikään, ei sitten mikään, voita iltavahvuuslaskentaa seuraavaa tiedotustilaisuutta, jos apukouluttajat haluavat tehdä siitä hauskan. Eritoten myös kouluttajien toisinaan harjoittama huudattaminen voi olla parhaimillaan melkoinen päivän kevennys, jos huudatus huuto osataan muotoilla tarkoin. Seuraavaksi sekä apukkien että skappareiden meillä huudattamia huutoja:

"Punaviiniä ja hyvää seksiä, komppania!"

"Juustohampurilaisia ja kananugetteja, komppania!"

"Vassareille vasektumia, komppania!"


Ja sitten pari varusmiesten kahta aivosolua vaivaavaa, hieman ajattelua vaativaa lohkaisua:

"Te saitte, komppania!"
-alik. X

"Ehkä joskus, komppania!"
-alik. X

"Ehkä joskus, herra alikersantti, muttei koskaan, komppania!"
-kok. X

Noh, se sanallisesta hauskuudesta (jos nuo nyt siviileille ja siviilinmielisille edes aukesivat). Seuraavaksi voisin kertoa pari saavutusta, joihin mahtava rökälesakkimme on yltänyt:

-Oltiin p-kauden kärkikomppania, putsattiin kaikki tarjolla olleet palkinnot

-P-kauden ensimmäisen harjoituksen ensimmäisenä yönä yksi ryhmä sai ryhmäteltan sijaan sissiteltan telttakankaan. Mukana oli kuitenkin ryhmäteltan kepit, ja teltan helma jäi 20 sentin korkeudelle maasta. Onneksi yön yli kestänyt rankka sade muistutti ryhmää kömmähdyksestä.

-Taistelija X hukkasi p-kauden harjoituksessa rynnäkkökiväärinsä. Hän oli ripustanut sen pimeässä metsässä puuhun merkitsemään ryhmän tulevaa telttapaikkaa. Rynkky kuitenkin löytyi, ja hän pääsi myöhemmin myös är-uu-koona tunnetulle kirjekurssille.

-Taistelija X hukkasi taistelussa kantamansa telamiinan, kymmenen kiloisen keltaisen betonimöhkäleen.Voi X, minkä teki!

-Taistelija X leveili jo valmareiden pääsykokeissa RUK jutuilla, ja jatkoi tarinointiaan p-kauden ensimmäisestä päivästä aina "haaveet kaatuu" päivään asti. Tuolloin sitten selvisi, ettei hän olisikaan pääsemässä rukkiin. Venähti kaverin naama, eikä naurattanut enää kaikkia irvileukojakaan miehen masentunut olo (Samainen taistelija neuvotteli kuitenkin kapteenin kanssa, ja pääsi Haminaan sittenkin).

-Taistelija X käy hetken tuvassa ollessaan päivystäjänä. Hän jää kiinni, ja joutuu koko komppanian kahden pahasuisimman skapparin suolaamaksi, seisoen asennossa 20 minuuttia. Näkee tapahtuneesta edelleen painajaisia.

-Apukouluttaja X kävelee muodon edellä ruokailuun siirryttäessä. Vastaa vastaantulevien jääkäreiden tervehdyksiin heilauttamalla kätensä reippaaseen "sieg heil" tervehdykseen.

-Taistelija X on poterovahdissa. Hänellä kuitenkin tulee kylmä ja väsy, ja hän suunnistaa kohti ryhmänsä telttaa. Siellä lähivartio mies käskee hänet kuitenkin takaisin, sillä hän on juuri hetken kuluttua herättämässä seuraavaa vartiomiestä. Yht'äkkiä sanaharkka keskeytyy, kun lähivartiomies havaitsee tuntemattoman henkilön aivan X:n takana. "Äks, äks! Kuka tuo on!?" "Ei se kukaan ole, eihän se edes ammu. Mää juttelin äsken sen kanssa." toteaa X katsoen lammasmaisesti tuntematonta. Tuntematon taistelija pyörittelee hetken päätään, poistuu vähän matkaa ja avaa tulen, paljastuen vihollisen tunnustelijaksi.

-Samainen ryhmä saa hiljaisenhälytyksen, ja rj käskee ryhmän asemaan. Ryhmänjohtajan hypättyä poteroonsa juoksee kuitenkin jotain nopeasti ryhmityksen läpi, kohti tulialuetta ja vihollisen mahd. tulosuuntaa. Rj tajuaa että juoksija on yli-innokas taistelija X, ja hän karju tämän perään "Äks, äks! Pysähdy! Seis!" Taistelunhurmoksessa (tai tavanomaisessa yleishurmoksessaan) X kuitenkin juoksee selkäkyyryssä ja ase ojossa pois, kadoten pimeyteen. Rj ilmoittaa jojolle: "Kymppi, ykkönen. Ryhmä asemassa, paitsi taistelija X, joka juoksi parisataa metriä asemista ohi." Hetken aikaa taajudella on aivan hiljaista, ja sitten kuuluu väsynyt vastaus: "Ykkönen, kymppi. Etsikää X."

-Samassa harjoituksessa sattui ja tapahtui muillekin ryhmille. Kävipä niin, että erään ryhmän taistelijat olivat päivän rähinöinnistä niin väsyneitä, että onnistuivat nuokkumaan ja nukahtelemaan mitä hauskimmilla tavoilla. Eräskin sankari törmäsi kiertovartiossa kahdesti puuhun nukahdettuaan kesken kävelemisen. Toinen sankari taas nuokkui jatkuvasti telamiinalaatikon päällä, vastaten joka kerta ärtyneesti: "JOO, olen hereillä!" jos joku kehtasi hänet herättää ja hänen valppautensa näin kyseenalaistaa.

-Samalta ikimuistoiselta leiriltä palatessamme eräs nimetön sankari sai niin kovan paskahädän, että pidäteltyään ensin tuskissaan monta tuntia jalkamarssilla hän lopulta myöntyi pyytämään rj:ltään lupaa helpotustaukoon. Ryhmänjohtaja otti radiolla yhteyden jojoon, joka epäuskoisen hiljaisuuden jälkeen myönsi 5 minuutin tauon. Sillä aikaa, kun tämä sankari kykki kyykyllä marssijonon häntä päässä, meni koko joukkoe polvelle ja 360 puolustukseen. Ei voi moni muu kehuskella ulostaneensa jääkärijoukkoeen vartioidessa!

Näitä tarinoita riittäisi erään skapparin sanojen mukaan lukemattomiksi saunailloiksi, eikä niistä kirjoittamalla tulekaan millään loppua. Jottei tästä postauksesta tule aivan älytön ja vallan mammuttimaisen pitkä, päätän sen nyt ja vaihdan vaihteen kevyempään. Ensi kertaan, siis!

11. luku: TJ221

Jälleen viikko vierähtänyt, tovi pitkä taittunut. Otin jälleen asiakseni palata koneen äärelle ja kirjoittaa viime viikosta sekä tähän mennessä hienoimmasta leiristämme harjoituksestamme.

Harjoitukseen lähdettiin tiistai aamuna melkoisen häslingin saattelemina. Onnistuimme myöhästymään aikataulusta tunnilla, ja vikaa löytyi niin oppilasjohtajista kuin meistä "miehistöstäkin". Matkaan kuitenkin käänteiden kautta päästiin, ja aloitimme pyörämarssin kohti e-ampuma-aluetta.

E-alue sijaitsi yllättävän kaukana kasarmeilta, ja matkan varrella ohitimme yllätyksekseni mm. runsaasti maatiloja sekä lentokentän. Lentokentän keskellä takapajuisinta maaseutua?! Kyseessä tosin oli ilmeisesti jokin amatöörikerhon kenttä, päätelleen halvasta ulkoasusta ja villistä nimestä: "Tuulikki Vampula".

Pyöräiltyämme hyvän aikaa ja saatuamme vielä runtua marssijärjestyksestämme pääsimme viimein perille. Heitettyämme pyörät varmaan ilmasuojaan (kuten kaikki alfasta varmaan asian muistavat) aloitimme alkupuhuttelun kautta ryhmäammunat kovilla. Vetoja kertyi joka ryhmälle kolme, ja jokaiseen vetoon kukin taistelija sai kaksi lippaallista ammuksia, huolimatta siitä, paljonko oli käyttänyt edellisessä vedossa. Tästä mahtavasta järjestelystä johtuen ammuin viimeisessä vedossamme hieman alle 120 patruunaa, joka on intin mittapuulla uskomattoman paljon.

Hyökkäykset sujuivat mainiosti, ja sääkin suosi meitä. Oli nimittäin Satakuntalaisittain auringonapaistetta: ei satanut, vaikka harmaata olikin. Kummaa kyllä tämä luonnonvastainen ihme kesti koko leirin ajan, sillä ainoastaan viimeisenä leiri yönä meidän nukkuessamme onnistui hieman ripsimään. Säälittävää, Satakunta, säälittävää.

Ammuntojen jälkeen poljimme takaisin kasarmille ja vedimme yllemme smurffit. Suoritimme AUK II:n yösuunnistuksen, jota varten ylil. S. oli tehnyt ihan uuden randankin. Joku oli viime kerralla mennyt valittamaan, että suunnistuksessa mennään aina sama rata läpi, niin se on vallan naurettavan helppo. Yliluutnantti oli sitten pohtinut että mikäs siinä, tehdään pojille uusi ja vähän haastavempi rata, eivätpähän valita enää.

Radan suorittamiseen meni minulta ja tst-pariltani S:ltä kokonaiset kolme tuntia, emmekä edes olleet hitain ryhmä. Syynä pällistyttävään aikaan oli pääasiassa se, että väsyneet sopparimme olivat merkinneet rastit aina keskelle teitä ja tieuria, missä ne eivät tietenkään olleet, vaan niitä piti sitten haravoida tien molemmilta puolilta metsästä. Ylil. S:kin myönsi, että huonoiten asetettu rasti sijaitsi kilometrin päässä oikeasta paikastaan, ja kyseinen perkele jäikin minulta ja kaveriltani löytämättä.

Väsyneinä rämpimisestä ja juoksemisesta poljimme jälleen takaisin metsään, mutta leiripaikallamme odotti yllätys: kahden muun komppanian tukikohdat. Jostain syystä meille varatulla alueella oli leiriytyneenä sekä pstk että krhk, ja me jouduimme pienen selvittelyn jälkeen pystyttämään telttamme muualle. Onneksi ne saatiin melko nopeasti pystyyn, ja pääsimme viimein nukkumaan.

Neljän tunnin yöunien jälkeen nousimme ylös, laitoimme itsemme taisteluvalmiiksi ja siirryimme aamupalan jälkeen a-alueelle suorittamaan joukkoeen hyökkäysammuntoja. Kohdalleni osui jälleen ryhmänjohtajan rooli, jonka otin vastaan odotuksia täynnä.

Päästyämme alueelle harjoittelimme kolmen tunnin ajan tulevaa main eventtiämme -joukkoeen hyökkäystä kovin ammustarvikkein- ja harjoituksen edetessä odotukseni vain kasvoivat. Törmäsin kesken harjoituksen vanhoihin tuttuihini, jotka olivat nyt tulenjohtajina sekä heitinmiehinä tukemassa hyökkäystämme. Harjoiteltuamme tulevat kuviot läpi söimme pikaisen pakkilounaan, jonka jälkeen rytinä ja ryske viimein alkoi...

Aluksi saimme eteemme laatikollisen kuulaa sekä muita tarvikkeita, jotka piti parissa minuutissa lipastaa tai ottaa kantoon. Saimme kukin mies 8 lippaallista ammuksia, 2 savuheitettä sekä aktiivikuulosuojaimet rj:lle sekä rvj:lle. Täytettyämme lippaamme laitoimme loput ammuslaatikot dumppeihimme ja ryhmityimme hyökkäykseen.

Lähdimme joukkoeenjohtajan käskynannon jälkeen liikkeelle salvassa, meidän ryhmämme kärjessä. Ryhmäni mukaan tuli kokelas H, joka toimi joukkoeemme varajohtajana. Hetken aikaa metsässä käveltyämme ponnahtivat edessämme pystyyn ensimmäiset viholliset, pahan ilkiset jaster-maalilaitteet. Heitimme munat turpeeseen ja avasimme tulen aseet laulaen. Karjuin tilannetietomme lähiradioni headsettiin ryhmäni tulittaessa ympärilläni, ja sain pian käskyn sitoa vihollista muiden ryhmien kiertäessä näiden sivustaan. Huusin jojon käskyn eteenpäin ryhmälleni, ja otimme mukavemmat ampuma-asennot itsellemme: tässä saattaisi kestää hetken.

Pideltyämme hyvän aikaa vihollista, tuli radiooni uutta tietoa: saisimme omaa epäsuoraa vihollisen niskaan pian. Pian takaamme kuuluikin tulitukiryhmämme kuuluvia "TUL-TA!" huutoja sekä heitinkraanaattien humahtavia lähtölaukauksia. Hetken päästä edestämme alkoi kuulumaan murskaavaa jylinää murkulan pudotessa metsän pohjalle ja levittäessä teräksistä kuolemaa mukanaan.

Omien lähes onnistuttua koukussaan kohtasimme kuitenkin ylivoimaisen vihollisen: jostain meitä tulitti kranaattikonekivääri. Ryhmäni tukiessa kaksi muuta perääntyivät juoksujalkaa jalkautumisalueelle, jossa joukkoeenjohtaja, kokelas T. keräsi johtajat kokoon ja selitti tilanteen. Kartaltaan hän näytti uuden hyökkäyssuuntamme: kiertäisimme koko joukkoe vihollisen sivustaan, josta lähtisimme yrittämään sen lyömistä uudelleen.

Siirryimme uusiin lähtöasemiin ryhmäni kulkiessa kärjessä, ja perillä menimme avoriviin, jossa edessä siintävä kukkula oli tarkoitus ottaa haltuun. Joukkoeen muiden ryhmien ehdittyä myös asemiinsa lähdimme yhtenä rintamana (mikä ei oikeasti olisi ollut alkuunkaan toimiva ratkaisu, mutta liittyi ammuntojen turvallisuusjärjestelyihin) ottamaan haltuun ensimmäistä kukkulaa. Sen päälle itseasiassa pääsimme ilman ongelmia, mutta sen päällä ryhmäni saavutti tulenkuvauskentän... joka laukaistiin juuri huipulle päästyämme.

Jylinän alkaessa edessämme huusin kaikin keuhkoin "SUOJAAN!" ja heittäydyin itse naama sammalta vasten. Kun sitten kouluttaja kuiskasi veireltäni, että tulenkuvasupanokset kuvasivat jälleen tuota kirottua kranaattikonekivääriä, kysyin jojolta lupaa ottaa irti. Vastaukseksi kuitenkin tuli, että pesäke tuhottaisiin epäsuoralla tulella. Niin kävikin, ja pian harjun rinteeseen läjähteli tulitukiryhmän ampumia kranaatteja.

Seuraavaksi tuimme jälleen muun joukkoeen etenemistä kohti tavoitetta, ja otimme asemat seuraavan kukkulan päältä. Jauhoimme pitkien minuuttien ajan tasaisen tappavaan tahtiin jastereita alas, kunnes viimein radiooni tuli ilmoitus: omat olivat saavuttaneet tavoitteen. Juoksin ryhmäni kanssa asemiin muiden ryhmien tasalle, jossa meitä odottivat vihollisen aiemmin käyttämät, valmiit poterot, joista osa oli jopa linnoitettu.

Ehdimme ihmetellä uusia asemiamme vain hetken, kun radioverkossa liikkui jälleen uusi tieto vihollisesta: vastahyökkäys alkaisi parin minuutin kuluttua. Käskin ryhmäni lipastaa loput patruunansa ja parantaa asemiaan, ja suuntasin aseeni kohti etumaastoa odottaen. Hetken päästä mäielle edessämme alkoikin nousta keltaisen vihollisen luotetuimpia aseita: jastereita. Avasimme jälleen tulen kohti vihulaista, ja hirsin linnoitettuun poterooni kumartuen kerroin vihollistilanteeni joukkoeenjohtajalle radiollani.

Puolustettuamme muutamia minuutteja uusia asemiamme ja nähtyämme jälleen yhden ttr:n tuli-iskun kauempana harjulla, kertoi takanamme hiippaileva kouluttaja vihollisen käyvän ryhmälleni ylivoimaiseksi. Edessämme meitä lähestyi kahden joukkoeen vahvuinen vihollisosasto, joita vastaan kysyin toiminta ohjeita ja tukea jojolta. Sain vastaukseksi kysymyksiini puolet ykkösryhmästä sekä tulitukiryhmämme ampumaa epäsuoraa, jonka voimin löimme vihollisen.

Ruudinkatkun leijaillessa vielä poteroissamme tuli kokelas T:ltä seuraava käsky: pitäkää asemat. Pimeän laskeuduttua olisi odotettavissa uusi vihollisen vastahyökkäys, josta tiedustelijamme olivat saaneet näppärästi vihiä. Saimme ohjeet kaivaa poteromme syviksi ja hakea ammustäydennöksiä asemiemme takaa, johon huoltojoukkoeen täydennyskuokki ajaisi pian.

Lähes kahden tunnin ajan valmistauduimme edessä odottavaa taistelua varten, ja kun se saapui, oli ryske ja rytinä jälleen osanamme. Pimeän taivaan valaisivat kymmenet valopistoolin ammukset, valoraketit sekä edessä jyrähtelevät kessit ja joka puolella viuhuvat valojuovat. Joukkoeen puolustusammunnat yöllä oli yksi vaikuttavimpia valoesityksiä, joita olen koskaan nähnyt. Ammuttuani jälleen lippaani tyhjäksi ja itseasiassa koko ryhmäni tyhjennettyä aseensa etumaastossa tetsaavaan viholliseen, tuli tuttu komento " Tuli seis!".

Tilanne oli ollut yhtäjaksoisesti 7 tunnin ajan päällä, jonka ainaka olin ampunut 12-15 lipasta, en ole varma tarkasta luvusta. Ryhmänivarajohtaja ampui kaikki 26 vapistin ammustansa yövedon aikana, ja oikeastaan ainoat a-tarvikkeet, jotka ryhmälläni jäi käyttämättä, olivat kaksi savuheitettä, jotka tosin olisi voinut heittää irtautuessamme ensimmäisestä hyökkäyksestämme.

Saimme vedon jälkeen välittömän palautteen, jonka jälkeen siirryimme myöhäiselle pakki-illalliselle ja kauan odotettuun tukikohtapalveluun. Nukuimme pitkän ja rauhallisen yön lämpimissä teltoissamme, ja aamulla heräsimme virkeinä suorittamaan jälleen ryhmänhyökkäystä.

Viimeisenä päivänä ammuimme siis jälleen ryhmänhyökkäystä, jotta kaikki saisivat harjoitella ryhmänjohtamista. Hyökkäykset menivät mainiosti ja kuulaa kului jälleen totuttuun tapaan, ja nuotiopaikalla läpyskä lensi rentoon tyyliin. Koska apukouluttajat olivat olleet mukanamme koko leirin ajan ihan varsinaisessa tilanteissakin, olivat hekin melko rennola päällä ja oli hassua, huomata, että joukkomme alkoi hitsaantumaan yhteen heidänkin kanssaan.

Leiri päättyi poljettuamme takaisin kassulle ja huollettuamme tuttuun tapaan varusteemme. Illalla rentouduimme kuka missäkin, suurin osa joko saunan lauteilla tai sotkussa sekä omassa tuvassa. Viikonloppuvapaille seuraavana päivänä lähdimme kukainenkin innokkaasti, sillä takana oli pitkältä, lähes loppumattomalta tuntunut kinkkuviikonloppu.

Nyt lomilta palenneena on mukava ajatella, että ennen joulua on enää kaksi leiriaamua eikä yhtään kinkkua. Eihän tämä loppupeleissä ole kuin maastopukuisten poikien sisäoppilaitos, jos pääsee joka viikonloppu lomille. Nyt kuitenkin karkaan mukeen iltapalalle enkä kotiin lomailemaan, sinne suuntaan vasta torstaina saatuani kölliloman. Ensiviikkoon, siis!

10. luku: TJ228

Tarina jatkuu jälleen...

Olimme siis lähdössä ryhminemme AUK marssille, ja jännitys oli ryhmässämme katossa. Isoa osaa porukkaa hajotti aivan jäätävästi lähteä kävelemään 40-60 kilometriä harmaassa sade säässä, mutta muutamat innokkaimmat (minä mukaan lukien) lähes odotimme matkaan lähtemistä.

Lopulta lähtöajankohta koittikin, ja nousimme kylmästä teltastamme, ja lonnimme huoltokomppanian asehalliin ottamaan vastaan lähtökäskyn. Saimme kopioida karttaamme kolmen rastin paikat, ja matkaan lähdettiin sekalaisessa häröpallomuodossa. Tahti oli heti alkuun melko hyvä, semmoinen 6-7km/h.

Ensimmäiselle rastille pääsimme jo 40 minuutin kävelyn jälkeen, joka oli kuleemma muihin komppanioihin nähden erittäin hyvin. Joku viestikomppanian sakki oli kuleemma etsinyt tietään rastille yli kahden tunnin ajan! Rastilla keitimme puoli pakillista vettä mahdollisimman nopeasti, nuotiot tyhjästä rakentaen. Selviydyimme rastista melko hyvin, ja jatkoimme apukouluttajiemme (jotka olivat rastinpitäjinä) kannustamana kohti seuraavaa rastia.

Tässä kohtaa matkaa oli moreeni yllättävän korkealla, ja jopa usein gonahteleva oppilas S. oli melko hyvillä mielin. Kuitenkin rastien ja kilometrien karttuessa alkoi ryhmähenkemme katoamaan ja yhteiset huudot hiipumaan. Ensimmäisten rastien jälkeen kärkimiehen ja peränpitäjän välillä oli noin puolikilometriä, kun lähes yli-innokas suunnistajamme porhalsi eteenpäin huonompi kuntoisten laahustaessa perässä.

Saatuamme seuraavat rastit HK:ssa ahdoimme pari lusikallista lämmintä pakkiruokaa suihimme, otimme kuivamuonat mukaamme ja rakot & muut huollettuamme jatkoimme matkaa seuraavalle kierrokselle. Pimeä alkoi valtaamaan alaa synkän Satakunnan metsissä, ja otimme lamppumme käyttöön. Selvitimme seuraavat rastit melko rivakkaan, mutta aikaa HK:seen paluuseen kertyi hitaasta tahdistamme ja pitkistä välimatkoista johtuen.

HK:n pihalla jouduimme seuraavana tehtävänämme pitämään pakollisen kahden tunnin tauon. Mitä erinäisimpiä teorioita tauosta ja sen tarpeellisuudesta esitettiin, mutta itse uskon siitä seuraavaa: sen oli yksinkertaisesti tarkoitus olla hajottava. Kahdessa tunnissa ei millään ehtinyt sekä huoltaa jalkoja, täyttää vesiä että nukkua, mutta siinä ehtivät kuitenkin lihakset jäykistyä. Menimme kuitenkin telttaamme ja laitoimme kaminaan puita. Lämpimässä sitten vaihdoimme vaatteitamme ja valmistauduimme marssin viimeiseen reissuun. Kävi kuitenkin niin pahasti, että eräs ryhmästämme sai allergisenreaktion, ja joutui keskeyttämään. Onneksi emme silti saaneet tästä tahattomasta keskeytyksestä aikasakkoa, joka oli 1h per keskeyttäjä.

Viimeinen rykäisymme alkoi eeppisillä tunnelmilla skappareiden soittaessa jotain leffamusiikkia meidän kopioidessamme seuraavien rastien paikkoja kartallemme. Lähdimme melko väsyneinä matkaan, ja ryhmähenkemme oli tässä vaiheessa jo todella rakoillut. Selvitimme kaksi ensimmäistä rastia melko nopeasti, mutta kolmas oli näistä nähden tuhottoman kaukana. Sinne raahustimme useiden tuntien ajan, ja riitely oli jatkuvaa ja välillä hermoja raastavaa. Viimeiselle rastille raahustimme rättiväsyneinä, ja se sitten koettelikin väsyneitä mieliämme (varmasti tarkoituksella) oikein olan takaa.

Tehtävänämme oli yksilösuorituksena tehdä kahdesti kuullun tehtävän annon perusteella pitkä lista vartiovuoroja 15 minuutissa paperille, sekä päättää ryhmän toiminnasta seuraavan vuorokauden ajan. Henkilökohtaisesti suoriuduin tehtävästä melko huonosti, sillä minulta oli jäänyt tehtävänannossa ylöskirjaamatta eräs erittäin tärkeä aikamääre, johon sitten koko suoritukseni luhistui. En ole vieläkään päässyt näkemään (enkä ehkä koskaan pääsekkään) tuota tehtävälappustani, mutta uskon saaneeni siitä vain yhden osa-alueen oikein. Ei siis mikään mallisuoritus sillä saralla.

Jatkoimme matkaamme rastilta kohti kotia ja lämmintä telttaa. Viimeinen kävelymatka tuntui lähes loputtoman pitkältä, mutta suoriuduimme siitä silti ilman ihmeempiä ongelmia, kuitenkin melko hitaasti raahustaen. Perillä luovutimme lippulappumme valvojille ja menimme uupuneina telttaamme, ja ensimmäinen taistelija nukahti täysissä pukeissa meidän muiden jutellessa alta 10 minuutin.

Nukuimme levotonta unta, ja ainoana koko ryhmästä nukuin makuupussissa pelkissä boxereissa, kuten yöpyminen on opetettu. Muut nukkuivat märissä vaatteissaan hytisten. Pidimme lyhyitä, 30 minuutin kipinävuoroja. Omani päätteeksi meidät tultiin herättämään aamupalalle, enkä väsymyksestäni ja toiveistani huolimatta päässyt enää takaisin makuupussin lämpöön. Olinpa ainakin ennen muita jalkeilla.

Syötyämme pakkiaamiaisen, pakkasimme teltat ja lähdimme huoltamaan kotikasarmille. Huollettuamme joukkuemateriaalin, saimme kapteenin luvalla käydä ennen rynkkyjemme puhdistamista suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet. Huollettuamme itsemme ja aseemme saimme levätä, ja itse nukuinkin kolmen tunnin päikkärit. Olo oli lähes palautunut niiden jälkeen, ja loppupäivän vapaa-aika sekä pyykinvaihto sujuivat mukavasti, ja illalla painuimme jälleen omien punkkiemme vällyjen väliin.

Marssin jälkeen vietimme viikonlopun kasarmilla kouluttamista opiskellen. Tämä tapahtui rastikoulutuksen muodossa. Opetimme vuoron perään toinen toisillemme 10 minuutin ajan rynnäkkökiväärin purkamista ja kokoamista, ja tätä jatkui vapaa-aikaa (sekä lähes yhtä puuduttavaa sinkokoulutusta) lukuunottamma koko viikonlopun. Sääkään ei juuri suosinut meitä kinkkulaisia, kuten viime gineksessä, vaan se oli tasaisen harmaa ja sateinen.

Tänään (että olen odottanut että pääsen jälleen kirjoittamaan "tänään") pakkasimme huomenna alkavaa leiriä varten, ja kävimme kaivamassa jastereita ampuma-alueelle, jota käytämme keskiviikkona joukkueen hyökkäysammunnoissa. Leirillä ammumme kuleemma pelkästään kovilla (?!) ja kuivaharjoitteluakin teemme vain ammuntojen vaatiman määrän. Maanantai sujui poikkeuksellisesti aurinkoisena tasaisen harmaan pilvipeitteen väistyttyä, mutta leiriä varten uskomme kaikki sään jälleen kostuvan. Onneksi leiriä seuraa pitkästä aikaa loma, vaikkakin lyhyt sellainen.

Kas näin, nyt olen viimein tehnyt sen, mistä olen pitkään puhunut kirjoittanut, eli kertonut kaiken (ainakin suurpiirteisesti) AUK I:n alusta tähän päivään. Tästä eteenpäin pyrin kirjoittamaan ainakin kerran viikossa. Nyt on kuitenkin jälleen aika karata näyttöpäätteen ääreltä ja suunnata mukeen iltapalalle, ja sitä kautta omaan tupaan lepäilemään ja lataamaan akkuja leiriä varten. Viikonloppuun, ainakin toivon mukaan, siis!

3. luku: TJ 334

Pääsinpä vihdoin pitkästä aikaa koneen äärelle ja kirjoitushommiin. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime luvun. On ollut sulkeisia, ammuntoja, taistelukoulutusta, liikunta- ja urheilukoulutusta ja paljon muuta. Kokelaat ovat saapuneet yksikköön pitämään jöötä, ja vuosilomalla olleet skapparit ovat palanneet töidensä ääreen.

Mistähän tässä kertoisi tarkemmin... Aikaa ei taaskaan ole paljoa, istun Helsingissä Stockmannin Roberts Coffeen asiakaskoneella, ja täälläkin netin käyttö on rajattu 15 minuuttiin per asiakas. Onneksi tunkua ei ole, ja saatan saada mahdollisuuden kirjoitella hieman pitempään (edit: palasin tänne vielä myöhemmin iltapäivällä, ja mukava myyjätär tarjosi ilmaisen netin ja virvokkeita kuumuudessa kuivuneelle varusmiehelle. Pointsit siitä tälle paikalle).

Kerrompa vaikka kokelaistamme. Verrattuna alikkeihin, jotka jo tottuneella otteella mollaavat meitä ja pitävät meidät kurissa ja nuhteessa, kokelaiden rento johtamisote tuli yllätyksenä. Ainakin meidän joukkoeen kokelas N. antaa rakentavaa, alleviivaan, rakentavaa palautetta. Sen lisäksi joukkoeemme saa ajoittain jopa kehuja. Kehuja?! Meitä on tähän mennessä haukuttu aina, kun emme ole suoriutuneet jostakin yli odotusten. Ehkä tuo kummallinen tapa johtaa on suunniteltua, tai sitten RUKin käyneet kokelaamme ovat vain kyllästyneet järjestelmän ainaiseen kireyteen.

Me ammuttiin viime viikolla ATT:n (ampumataitotestin) harjoitukset. Kääntyviin tauluihin ammuttaessa en ole menestynyt erityisen mainittavasti aikaisemmin, mutta tällä kertaa osuin 11/12 laukauksesta, ja tienasin kuntsarin! Uusimme myös toisen kääntyvientaulujen ammunnan, rk seiskan. Sain siitäkin kiitettävän pistein 17/18. En tiedä, mitä tein toisin sinä päivänä, mutta sen päiväiset ammunnat menivät kummallisen hyvin, huomattavasti tavallista paremmin. Houkan tuuria, ehkä. Toivotaan että sitä riittää myös ensi viikolla ammuttavaan varsinaiseen ATT:hen asti.

Tiistaina meillä oli komppanian toinen (ja minun ensimmäinen johtuen ammunta uusinnoista) harjoitusmarssi. Matka oli melko lyhyt, vain rapiat kymmenen kilometriä, mutta täydessä taisteluvarustuksessa ja yli kahdenkymmenen asteen helteessä sekin matka tuntui pitkältä. Matkan varrella saimme suoraa palautetta taistelijoiden välisistä turvaväleistä joukkoeen johtajaltamme luutnatti K:lta. Mies ajeli pieniä hiekkateitä perässämme maasturilla ja huuteli tuimana ikkunasta ohjeita meille.

Kun sitten yhden alokkaan kenttäpullon  korkki katosi, siitä vasta mies riemastuikin. Jos space mariinien bolt pistolien noutoreissut (tietäjät tietää) kummastuttavat ja huvittavat, niin kuvitelkaapa joukkoeellinen (meidän tapauksessamme 33 miestä) suomalaisia valiosotilaita etsimässä kadonnutta pullonkorkkia! Puolituntia me ryynättiin taukopaikan metsänpohjaa, kunnes luovutimme ja palasimme kasarmille. Sieltä, edellä mainitun alokkaan kaapista, se korkki sitten löytyikin...

Komppania lähtee maanantaina viikon mittaiselle leirille. Oikeastaan se on kaksi harjoitusta peräjälkeen, käsittääkseni komppanian oma morttileiri ja pataljoonan yhteinen yhdistettynä. Vaikka olenkin ollut partiolainen ja eränkävijä koko pienen ikäni, lähtö jännittää minua hieman, sillä ruoan ja unen saanti ei ole taattua intin metsäkeikoilla. Partiossa ja omilla reissuillani olen yleensä levännyt ja syönyt ainakin melkein riittävästi, joten nyt työnnetään sitten rajoja uusiin ulottuvuuksiin.

Elämään intin vihreissä on jo tottunut. On hassua huomata, että kun aikataulut pettävät ja tunnelma kiristyy, on tyydyttävää löytää itsensä muodossa marssimasta kohti mukea. Jotenkin kai tieto siitä, että vaikka koko päivä ennen ruokailua olisi mennyt sekaisin, niin seuraavat 5 minuuttia saa viettää lämpimän ruoan äärellä. Ehkä se luo turvallisuuden tunnetta, rutiinit, aikataulut ja muut sellaiset. Jotenkin jollain kummalla tavalla kuitenkin viihdyn kasarmilla. Faktahan on, että olen asunut armeijassa kauemmin kuin uudessa kämpässäni!

Nyt kiirehdän kohti bussia ja lähtöä takaisin kotiin- tai siis yksikköön- koska kahvila sulkee kohta. Taakse poistun!