Olimme siis lähdössä ryhminemme AUK marssille, ja jännitys oli ryhmässämme katossa. Isoa osaa porukkaa hajotti aivan jäätävästi lähteä kävelemään 40-60 kilometriä harmaassa sade säässä, mutta muutamat innokkaimmat (minä mukaan lukien) lähes odotimme matkaan lähtemistä.
Lopulta lähtöajankohta koittikin, ja nousimme kylmästä teltastamme, ja lonnimme huoltokomppanian asehalliin ottamaan vastaan lähtökäskyn. Saimme kopioida karttaamme kolmen rastin paikat, ja matkaan lähdettiin sekalaisessa häröpallomuodossa. Tahti oli heti alkuun melko hyvä, semmoinen 6-7km/h.
Ensimmäiselle rastille pääsimme jo 40 minuutin kävelyn jälkeen, joka oli kuleemma muihin komppanioihin nähden erittäin hyvin. Joku viestikomppanian sakki oli kuleemma etsinyt tietään rastille yli kahden tunnin ajan! Rastilla keitimme puoli pakillista vettä mahdollisimman nopeasti, nuotiot tyhjästä rakentaen. Selviydyimme rastista melko hyvin, ja jatkoimme apukouluttajiemme (jotka olivat rastinpitäjinä) kannustamana kohti seuraavaa rastia.
Tässä kohtaa matkaa oli moreeni yllättävän korkealla, ja jopa usein gonahteleva oppilas S. oli melko hyvillä mielin. Kuitenkin rastien ja kilometrien karttuessa alkoi ryhmähenkemme katoamaan ja yhteiset huudot hiipumaan. Ensimmäisten rastien jälkeen kärkimiehen ja peränpitäjän välillä oli noin puolikilometriä, kun lähes yli-innokas suunnistajamme porhalsi eteenpäin huonompi kuntoisten laahustaessa perässä.
Saatuamme seuraavat rastit HK:ssa ahdoimme pari lusikallista lämmintä pakkiruokaa suihimme, otimme kuivamuonat mukaamme ja rakot & muut huollettuamme jatkoimme matkaa seuraavalle kierrokselle. Pimeä alkoi valtaamaan alaa synkän Satakunnan metsissä, ja otimme lamppumme käyttöön. Selvitimme seuraavat rastit melko rivakkaan, mutta aikaa HK:seen paluuseen kertyi hitaasta tahdistamme ja pitkistä välimatkoista johtuen.
HK:n pihalla jouduimme seuraavana tehtävänämme pitämään pakollisen kahden tunnin tauon. Mitä erinäisimpiä teorioita tauosta ja sen tarpeellisuudesta esitettiin, mutta itse uskon siitä seuraavaa: sen oli yksinkertaisesti tarkoitus olla hajottava. Kahdessa tunnissa ei millään ehtinyt sekä huoltaa jalkoja, täyttää vesiä että nukkua, mutta siinä ehtivät kuitenkin lihakset jäykistyä. Menimme kuitenkin telttaamme ja laitoimme kaminaan puita. Lämpimässä sitten vaihdoimme vaatteitamme ja valmistauduimme marssin viimeiseen reissuun. Kävi kuitenkin niin pahasti, että eräs ryhmästämme sai allergisenreaktion, ja joutui keskeyttämään. Onneksi emme silti saaneet tästä tahattomasta keskeytyksestä aikasakkoa, joka oli 1h per keskeyttäjä.
Viimeinen rykäisymme alkoi eeppisillä tunnelmilla skappareiden soittaessa jotain leffamusiikkia meidän kopioidessamme seuraavien rastien paikkoja kartallemme. Lähdimme melko väsyneinä matkaan, ja ryhmähenkemme oli tässä vaiheessa jo todella rakoillut. Selvitimme kaksi ensimmäistä rastia melko nopeasti, mutta kolmas oli näistä nähden tuhottoman kaukana. Sinne raahustimme useiden tuntien ajan, ja riitely oli jatkuvaa ja välillä hermoja raastavaa. Viimeiselle rastille raahustimme rättiväsyneinä, ja se sitten koettelikin väsyneitä mieliämme (varmasti tarkoituksella) oikein olan takaa.
Tehtävänämme oli yksilösuorituksena tehdä kahdesti kuullun tehtävän annon perusteella pitkä lista vartiovuoroja 15 minuutissa paperille, sekä päättää ryhmän toiminnasta seuraavan vuorokauden ajan. Henkilökohtaisesti suoriuduin tehtävästä melko huonosti, sillä minulta oli jäänyt tehtävänannossa ylöskirjaamatta eräs erittäin tärkeä aikamääre, johon sitten koko suoritukseni luhistui. En ole vieläkään päässyt näkemään (enkä ehkä koskaan pääsekkään) tuota tehtävälappustani, mutta uskon saaneeni siitä vain yhden osa-alueen oikein. Ei siis mikään mallisuoritus sillä saralla.
Jatkoimme matkaamme rastilta kohti kotia ja lämmintä telttaa. Viimeinen kävelymatka tuntui lähes loputtoman pitkältä, mutta suoriuduimme siitä silti ilman ihmeempiä ongelmia, kuitenkin melko hitaasti raahustaen. Perillä luovutimme lippulappumme valvojille ja menimme uupuneina telttaamme, ja ensimmäinen taistelija nukahti täysissä pukeissa meidän muiden jutellessa alta 10 minuutin.
Nukuimme levotonta unta, ja ainoana koko ryhmästä nukuin makuupussissa pelkissä boxereissa, kuten yöpyminen on opetettu. Muut nukkuivat märissä vaatteissaan hytisten. Pidimme lyhyitä, 30 minuutin kipinävuoroja. Omani päätteeksi meidät tultiin herättämään aamupalalle, enkä väsymyksestäni ja toiveistani huolimatta päässyt enää takaisin makuupussin lämpöön. Olinpa ainakin ennen muita jalkeilla.
Syötyämme pakkiaamiaisen, pakkasimme teltat ja lähdimme huoltamaan kotikasarmille. Huollettuamme joukkuemateriaalin, saimme kapteenin luvalla käydä ennen rynkkyjemme puhdistamista suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet. Huollettuamme itsemme ja aseemme saimme levätä, ja itse nukuinkin kolmen tunnin päikkärit. Olo oli lähes palautunut niiden jälkeen, ja loppupäivän vapaa-aika sekä pyykinvaihto sujuivat mukavasti, ja illalla painuimme jälleen omien punkkiemme vällyjen väliin.
Marssin jälkeen vietimme viikonlopun kasarmilla kouluttamista opiskellen. Tämä tapahtui rastikoulutuksen muodossa. Opetimme vuoron perään toinen toisillemme 10 minuutin ajan rynnäkkökiväärin purkamista ja kokoamista, ja tätä jatkui vapaa-aikaa (sekä lähes yhtä puuduttavaa sinkokoulutusta) lukuunottamma koko viikonlopun. Sääkään ei juuri suosinut meitä kinkkulaisia, kuten viime gineksessä, vaan se oli tasaisen harmaa ja sateinen.
Tänään (että olen odottanut että pääsen jälleen kirjoittamaan "tänään") pakkasimme huomenna alkavaa leiriä varten, ja kävimme kaivamassa jastereita ampuma-alueelle, jota käytämme keskiviikkona joukkueen hyökkäysammunnoissa. Leirillä ammumme kuleemma pelkästään kovilla (?!) ja kuivaharjoitteluakin teemme vain ammuntojen vaatiman määrän. Maanantai sujui poikkeuksellisesti aurinkoisena tasaisen harmaan pilvipeitteen väistyttyä, mutta leiriä varten uskomme kaikki sään jälleen kostuvan. Onneksi leiriä seuraa pitkästä aikaa loma, vaikkakin lyhyt sellainen.
Kas näin, nyt olen viimein tehnyt sen, mistä olen pitkään
