~Laiskan alikersantin myöhästynyt lomajulkaisu: TJ168~

-VAROITUS! Edessänne on tuhti lomalukupaketti, joka sisältää inttihuumoria, 

sopimatonta kielenkäyttöä sekä slangisanoja. Lukijaa on varoitettu.-

Kas näin on puoliväli saavutettu, alikersantin natsat ryövätty ja lomat ansaittu. Tämän jälkeen ei ole enää paluuta menneeseen, vaan lomien jälkeen alkaa todellinen rähinä, kansainvälinen kausi ja sitä myöten koulutus, jota koko komppaniamme on odottanut.

Onneksi ennen tuota viimeistä puolen vuoden rutistusta oli nämä pitkät, 14 päivän lomat. Olen ehtinyt ottaa etäisyyttä armeijaan, lepäämään ja lataamaan akkuja (ei lvl yksneljäykkösen, eikä kaksneljäykkösenkään, vaan omia akkujani) sekä viettämään aikaa sukulaisten, ystävien sekä erityisesti tyttöystäväni kanssa. Niin ja meninhän minä joillekkin lupaamaan sellaisen blogini lomaspesiaalijulkaisun, jossa olisi muka jotain hauskuuksia ja sitaatteja. Noh, saamanne pitää, itsehän tätä kerjäsitte!

Voisin aloittaa mainitsemalla blogikirjoitusteni nimistä. Nehän ovat tähän mennessä olleet melko nuivia, yksinomaan tj lukuun nojaavia otsikoita, jotka on vielä laskettu vanhan 362 tänäänjäljellä-laskennan mukaan. Tässä vuoden vaihduttua siirrynkin liukuvasti sekä 347 tj-laskentaan että verbaalisempiin otsikointehin.

Mutta mistähän sitä varsinaisen jaarittelunsa aloittaisi, tai mitähän sitä tähän ylipäänsä kirjoittaisi... Kaipa voisin aloittaa ytimekkäällä lainauksella:

"Aina kannattaa käyttää vastustajaa hyväksi- myös opetusvideoita tehdessä."
-ylil. X

Ja kuten tästä esimerkkisuorituksesta havaitsitte, sensuroin säälittä tällä kertaa ihmisten nimet yksinkertaisesti yliluutnantti äksäksi, koska osa lainauksista on aika härskejä ja lähes sopimattomia. Miksikö yliluutnatti, eikä esim. luutnatti tai vääpeli? Koska n. 85 % kaikista skappareista on yliluutnatteja, siksi. Käykää intti, ja tajuatte mitä tarkoitan.

Jatketaas parilla muulla unohtumattomalla lainauksella:

"Tottakai meidän täytyy tämmöisenä niin sanottuna 'köyhänä talonpoikaisarmeijana' käyttää näitä kikkoja."
-ylil. X, maastonkäytöstä

"Tietysti virhelyöntejä sattuu, ja järjestelmästä pääsee läpi imbesillejä."
-ylil. X, komppanian kokoonpanosta

"Jos bussi on myöhässä, se on hyväksyttävä syy myöhästyä. Jos taas olette Kuusamossa puuhun hirttäytyneenä ja lappalaiset raiskaavat teitä kolmatta päivää, se ei ole hyväksyttävä syy."
-ylil. X, lomilta palaamisesta

"Älkääs naurako! Alikersantin arvossa ei ole mitään hauskaa, se on hieno arvo. Jos saisin nämä rypyt ja tämän läskin pois, olisin mielelläni taas alikersantti!"
-ylil. X, jonkun puhuteltua tätä vahingossa alikersantiksi

"Te kun osaatte vain kolme sivistyssanaa, jotka ovat meetvursti, kondomi ja lavuaari, niin nyt opitte yhden lisää..."
-ylil. X

"Sokki ei ole sitä, että Prooke huomaa että Ridge on menossa 11. kerran naimisiin."
-ylil. X, sokin hoitotieteellinen määritelmä

"Tehdään niinku 40-luvulla Saksassa: puolet duuniin ja puolet uuniin."
- ylil. X jakaa joukkoeen liikuntasuoritusta varten

Kuten äskeisestä havaitsimme, ovat kouluttajat verbaliikan ja sanankäänteiden mestareita niin halutessaan. Omalla kohdallani on ollut monestikin todella vaikea pidätellä naurua heidän läpän heittoa kuunnellessa, ja olenpahan monesti nauranut ääneenkin, enkä suinkaan yksin. Seuraavista esimerkki suoritteista voi noheva lukija kuitenkin huomata, että osaamme me varusmiehetkin:

"Huoltokomppaniasta alkoi tornihuhu, jonka mukaan muke-ruoassa olisi ollut puolikas hiiri. Kapteeni käski sanoa, että se ei pidä paikkaansa. Se oli jotain muuta epäilyttävää."
-alik. X torjuu tornareita tiedotustilaisuudessa


"Se on niinku rippileiri, jonne saa ottaa aseet mukaan!"
-opp. X, huoltokomppanian harjoituksen varo-oppitunnin jälkeen


"Ja jokaisen ryhti korostuu oman munan verran nyt! Ei naurata! Sille ei voi mitään, jos on pieni muna!"
-alik. X muotoa viemässä

Vaan mikään, ei sitten mikään, voita iltavahvuuslaskentaa seuraavaa tiedotustilaisuutta, jos apukouluttajat haluavat tehdä siitä hauskan. Eritoten myös kouluttajien toisinaan harjoittama huudattaminen voi olla parhaimillaan melkoinen päivän kevennys, jos huudatus huuto osataan muotoilla tarkoin. Seuraavaksi sekä apukkien että skappareiden meillä huudattamia huutoja:

"Punaviiniä ja hyvää seksiä, komppania!"

"Juustohampurilaisia ja kananugetteja, komppania!"

"Vassareille vasektumia, komppania!"


Ja sitten pari varusmiesten kahta aivosolua vaivaavaa, hieman ajattelua vaativaa lohkaisua:

"Te saitte, komppania!"
-alik. X

"Ehkä joskus, komppania!"
-alik. X

"Ehkä joskus, herra alikersantti, muttei koskaan, komppania!"
-kok. X

Noh, se sanallisesta hauskuudesta (jos nuo nyt siviileille ja siviilinmielisille edes aukesivat). Seuraavaksi voisin kertoa pari saavutusta, joihin mahtava rökälesakkimme on yltänyt:

-Oltiin p-kauden kärkikomppania, putsattiin kaikki tarjolla olleet palkinnot

-P-kauden ensimmäisen harjoituksen ensimmäisenä yönä yksi ryhmä sai ryhmäteltan sijaan sissiteltan telttakankaan. Mukana oli kuitenkin ryhmäteltan kepit, ja teltan helma jäi 20 sentin korkeudelle maasta. Onneksi yön yli kestänyt rankka sade muistutti ryhmää kömmähdyksestä.

-Taistelija X hukkasi p-kauden harjoituksessa rynnäkkökiväärinsä. Hän oli ripustanut sen pimeässä metsässä puuhun merkitsemään ryhmän tulevaa telttapaikkaa. Rynkky kuitenkin löytyi, ja hän pääsi myöhemmin myös är-uu-koona tunnetulle kirjekurssille.

-Taistelija X hukkasi taistelussa kantamansa telamiinan, kymmenen kiloisen keltaisen betonimöhkäleen.Voi X, minkä teki!

-Taistelija X leveili jo valmareiden pääsykokeissa RUK jutuilla, ja jatkoi tarinointiaan p-kauden ensimmäisestä päivästä aina "haaveet kaatuu" päivään asti. Tuolloin sitten selvisi, ettei hän olisikaan pääsemässä rukkiin. Venähti kaverin naama, eikä naurattanut enää kaikkia irvileukojakaan miehen masentunut olo (Samainen taistelija neuvotteli kuitenkin kapteenin kanssa, ja pääsi Haminaan sittenkin).

-Taistelija X käy hetken tuvassa ollessaan päivystäjänä. Hän jää kiinni, ja joutuu koko komppanian kahden pahasuisimman skapparin suolaamaksi, seisoen asennossa 20 minuuttia. Näkee tapahtuneesta edelleen painajaisia.

-Apukouluttaja X kävelee muodon edellä ruokailuun siirryttäessä. Vastaa vastaantulevien jääkäreiden tervehdyksiin heilauttamalla kätensä reippaaseen "sieg heil" tervehdykseen.

-Taistelija X on poterovahdissa. Hänellä kuitenkin tulee kylmä ja väsy, ja hän suunnistaa kohti ryhmänsä telttaa. Siellä lähivartio mies käskee hänet kuitenkin takaisin, sillä hän on juuri hetken kuluttua herättämässä seuraavaa vartiomiestä. Yht'äkkiä sanaharkka keskeytyy, kun lähivartiomies havaitsee tuntemattoman henkilön aivan X:n takana. "Äks, äks! Kuka tuo on!?" "Ei se kukaan ole, eihän se edes ammu. Mää juttelin äsken sen kanssa." toteaa X katsoen lammasmaisesti tuntematonta. Tuntematon taistelija pyörittelee hetken päätään, poistuu vähän matkaa ja avaa tulen, paljastuen vihollisen tunnustelijaksi.

-Samainen ryhmä saa hiljaisenhälytyksen, ja rj käskee ryhmän asemaan. Ryhmänjohtajan hypättyä poteroonsa juoksee kuitenkin jotain nopeasti ryhmityksen läpi, kohti tulialuetta ja vihollisen mahd. tulosuuntaa. Rj tajuaa että juoksija on yli-innokas taistelija X, ja hän karju tämän perään "Äks, äks! Pysähdy! Seis!" Taistelunhurmoksessa (tai tavanomaisessa yleishurmoksessaan) X kuitenkin juoksee selkäkyyryssä ja ase ojossa pois, kadoten pimeyteen. Rj ilmoittaa jojolle: "Kymppi, ykkönen. Ryhmä asemassa, paitsi taistelija X, joka juoksi parisataa metriä asemista ohi." Hetken aikaa taajudella on aivan hiljaista, ja sitten kuuluu väsynyt vastaus: "Ykkönen, kymppi. Etsikää X."

-Samassa harjoituksessa sattui ja tapahtui muillekin ryhmille. Kävipä niin, että erään ryhmän taistelijat olivat päivän rähinöinnistä niin väsyneitä, että onnistuivat nuokkumaan ja nukahtelemaan mitä hauskimmilla tavoilla. Eräskin sankari törmäsi kiertovartiossa kahdesti puuhun nukahdettuaan kesken kävelemisen. Toinen sankari taas nuokkui jatkuvasti telamiinalaatikon päällä, vastaten joka kerta ärtyneesti: "JOO, olen hereillä!" jos joku kehtasi hänet herättää ja hänen valppautensa näin kyseenalaistaa.

-Samalta ikimuistoiselta leiriltä palatessamme eräs nimetön sankari sai niin kovan paskahädän, että pidäteltyään ensin tuskissaan monta tuntia jalkamarssilla hän lopulta myöntyi pyytämään rj:ltään lupaa helpotustaukoon. Ryhmänjohtaja otti radiolla yhteyden jojoon, joka epäuskoisen hiljaisuuden jälkeen myönsi 5 minuutin tauon. Sillä aikaa, kun tämä sankari kykki kyykyllä marssijonon häntä päässä, meni koko joukkoe polvelle ja 360 puolustukseen. Ei voi moni muu kehuskella ulostaneensa jääkärijoukkoeen vartioidessa!

Näitä tarinoita riittäisi erään skapparin sanojen mukaan lukemattomiksi saunailloiksi, eikä niistä kirjoittamalla tulekaan millään loppua. Jottei tästä postauksesta tule aivan älytön ja vallan mammuttimaisen pitkä, päätän sen nyt ja vaihdan vaihteen kevyempään. Ensi kertaan, siis!

10. luku: TJ228

Tarina jatkuu jälleen...

Olimme siis lähdössä ryhminemme AUK marssille, ja jännitys oli ryhmässämme katossa. Isoa osaa porukkaa hajotti aivan jäätävästi lähteä kävelemään 40-60 kilometriä harmaassa sade säässä, mutta muutamat innokkaimmat (minä mukaan lukien) lähes odotimme matkaan lähtemistä.

Lopulta lähtöajankohta koittikin, ja nousimme kylmästä teltastamme, ja lonnimme huoltokomppanian asehalliin ottamaan vastaan lähtökäskyn. Saimme kopioida karttaamme kolmen rastin paikat, ja matkaan lähdettiin sekalaisessa häröpallomuodossa. Tahti oli heti alkuun melko hyvä, semmoinen 6-7km/h.

Ensimmäiselle rastille pääsimme jo 40 minuutin kävelyn jälkeen, joka oli kuleemma muihin komppanioihin nähden erittäin hyvin. Joku viestikomppanian sakki oli kuleemma etsinyt tietään rastille yli kahden tunnin ajan! Rastilla keitimme puoli pakillista vettä mahdollisimman nopeasti, nuotiot tyhjästä rakentaen. Selviydyimme rastista melko hyvin, ja jatkoimme apukouluttajiemme (jotka olivat rastinpitäjinä) kannustamana kohti seuraavaa rastia.

Tässä kohtaa matkaa oli moreeni yllättävän korkealla, ja jopa usein gonahteleva oppilas S. oli melko hyvillä mielin. Kuitenkin rastien ja kilometrien karttuessa alkoi ryhmähenkemme katoamaan ja yhteiset huudot hiipumaan. Ensimmäisten rastien jälkeen kärkimiehen ja peränpitäjän välillä oli noin puolikilometriä, kun lähes yli-innokas suunnistajamme porhalsi eteenpäin huonompi kuntoisten laahustaessa perässä.

Saatuamme seuraavat rastit HK:ssa ahdoimme pari lusikallista lämmintä pakkiruokaa suihimme, otimme kuivamuonat mukaamme ja rakot & muut huollettuamme jatkoimme matkaa seuraavalle kierrokselle. Pimeä alkoi valtaamaan alaa synkän Satakunnan metsissä, ja otimme lamppumme käyttöön. Selvitimme seuraavat rastit melko rivakkaan, mutta aikaa HK:seen paluuseen kertyi hitaasta tahdistamme ja pitkistä välimatkoista johtuen.

HK:n pihalla jouduimme seuraavana tehtävänämme pitämään pakollisen kahden tunnin tauon. Mitä erinäisimpiä teorioita tauosta ja sen tarpeellisuudesta esitettiin, mutta itse uskon siitä seuraavaa: sen oli yksinkertaisesti tarkoitus olla hajottava. Kahdessa tunnissa ei millään ehtinyt sekä huoltaa jalkoja, täyttää vesiä että nukkua, mutta siinä ehtivät kuitenkin lihakset jäykistyä. Menimme kuitenkin telttaamme ja laitoimme kaminaan puita. Lämpimässä sitten vaihdoimme vaatteitamme ja valmistauduimme marssin viimeiseen reissuun. Kävi kuitenkin niin pahasti, että eräs ryhmästämme sai allergisenreaktion, ja joutui keskeyttämään. Onneksi emme silti saaneet tästä tahattomasta keskeytyksestä aikasakkoa, joka oli 1h per keskeyttäjä.

Viimeinen rykäisymme alkoi eeppisillä tunnelmilla skappareiden soittaessa jotain leffamusiikkia meidän kopioidessamme seuraavien rastien paikkoja kartallemme. Lähdimme melko väsyneinä matkaan, ja ryhmähenkemme oli tässä vaiheessa jo todella rakoillut. Selvitimme kaksi ensimmäistä rastia melko nopeasti, mutta kolmas oli näistä nähden tuhottoman kaukana. Sinne raahustimme useiden tuntien ajan, ja riitely oli jatkuvaa ja välillä hermoja raastavaa. Viimeiselle rastille raahustimme rättiväsyneinä, ja se sitten koettelikin väsyneitä mieliämme (varmasti tarkoituksella) oikein olan takaa.

Tehtävänämme oli yksilösuorituksena tehdä kahdesti kuullun tehtävän annon perusteella pitkä lista vartiovuoroja 15 minuutissa paperille, sekä päättää ryhmän toiminnasta seuraavan vuorokauden ajan. Henkilökohtaisesti suoriuduin tehtävästä melko huonosti, sillä minulta oli jäänyt tehtävänannossa ylöskirjaamatta eräs erittäin tärkeä aikamääre, johon sitten koko suoritukseni luhistui. En ole vieläkään päässyt näkemään (enkä ehkä koskaan pääsekkään) tuota tehtävälappustani, mutta uskon saaneeni siitä vain yhden osa-alueen oikein. Ei siis mikään mallisuoritus sillä saralla.

Jatkoimme matkaamme rastilta kohti kotia ja lämmintä telttaa. Viimeinen kävelymatka tuntui lähes loputtoman pitkältä, mutta suoriuduimme siitä silti ilman ihmeempiä ongelmia, kuitenkin melko hitaasti raahustaen. Perillä luovutimme lippulappumme valvojille ja menimme uupuneina telttaamme, ja ensimmäinen taistelija nukahti täysissä pukeissa meidän muiden jutellessa alta 10 minuutin.

Nukuimme levotonta unta, ja ainoana koko ryhmästä nukuin makuupussissa pelkissä boxereissa, kuten yöpyminen on opetettu. Muut nukkuivat märissä vaatteissaan hytisten. Pidimme lyhyitä, 30 minuutin kipinävuoroja. Omani päätteeksi meidät tultiin herättämään aamupalalle, enkä väsymyksestäni ja toiveistani huolimatta päässyt enää takaisin makuupussin lämpöön. Olinpa ainakin ennen muita jalkeilla.

Syötyämme pakkiaamiaisen, pakkasimme teltat ja lähdimme huoltamaan kotikasarmille. Huollettuamme joukkuemateriaalin, saimme kapteenin luvalla käydä ennen rynkkyjemme puhdistamista suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet. Huollettuamme itsemme ja aseemme saimme levätä, ja itse nukuinkin kolmen tunnin päikkärit. Olo oli lähes palautunut niiden jälkeen, ja loppupäivän vapaa-aika sekä pyykinvaihto sujuivat mukavasti, ja illalla painuimme jälleen omien punkkiemme vällyjen väliin.

Marssin jälkeen vietimme viikonlopun kasarmilla kouluttamista opiskellen. Tämä tapahtui rastikoulutuksen muodossa. Opetimme vuoron perään toinen toisillemme 10 minuutin ajan rynnäkkökiväärin purkamista ja kokoamista, ja tätä jatkui vapaa-aikaa (sekä lähes yhtä puuduttavaa sinkokoulutusta) lukuunottamma koko viikonlopun. Sääkään ei juuri suosinut meitä kinkkulaisia, kuten viime gineksessä, vaan se oli tasaisen harmaa ja sateinen.

Tänään (että olen odottanut että pääsen jälleen kirjoittamaan "tänään") pakkasimme huomenna alkavaa leiriä varten, ja kävimme kaivamassa jastereita ampuma-alueelle, jota käytämme keskiviikkona joukkueen hyökkäysammunnoissa. Leirillä ammumme kuleemma pelkästään kovilla (?!) ja kuivaharjoitteluakin teemme vain ammuntojen vaatiman määrän. Maanantai sujui poikkeuksellisesti aurinkoisena tasaisen harmaan pilvipeitteen väistyttyä, mutta leiriä varten uskomme kaikki sään jälleen kostuvan. Onneksi leiriä seuraa pitkästä aikaa loma, vaikkakin lyhyt sellainen.

Kas näin, nyt olen viimein tehnyt sen, mistä olen pitkään puhunut kirjoittanut, eli kertonut kaiken (ainakin suurpiirteisesti) AUK I:n alusta tähän päivään. Tästä eteenpäin pyrin kirjoittamaan ainakin kerran viikossa. Nyt on kuitenkin jälleen aika karata näyttöpäätteen ääreltä ja suunnata mukeen iltapalalle, ja sitä kautta omaan tupaan lepäilemään ja lataamaan akkuja leiriä varten. Viikonloppuun, ainakin toivon mukaan, siis!

5. luku: TJ 306

Taas on aikaa viime kirjoittelusta sen verran vierähtänyt, että oli pakko raahautua taas sotkuun internet yhteyden äärelle. Viime kerjoittelu kerrasta taitaakin olla lähes kolme viikkoa...

Viimeksi kun kirjoitin, olin vielä alokas. Tässä kun nyt näppäilen, olen valan vannonut jääkäri, ja huomenna meidät aliupseerikurssilaiset ylennetään (tai alennetaan) vähemmän hienolta kuulostaviksi oppilaiksi. Eli sitten viime kirjoitus kerran on ehtinyt tapahtua paljon.

Kronologisesti ensimmäisenä ehkä kaikista mainittavista tapahtumista tulee vala ja valaviikko. Valaa edeltävä viikko oli meidän yksiköllämme yhtä löysäilyä, päättymättömiä palvelustaukoja ja sulkeisia. Itse vala taas oli kaikkea muuta kuin löysää touhua, ja eritoten minulle sattui vähän kaikkea. Valan kenraaliharjoituksissa aseotteita tehdessäni repesi toinen nahkahanskoistani aseenhihnan solkeen, ja jouduin itse valaan lainaamaan erään mukavan alikersantin sormikkaita (edelleen pisteet hänelle). Sitten juuri ennen valaa minua pisti ampiainen kaulaan, ja siinä sitten marssin paraatikentälle kaula ja huuli turtana. Onneksi turvotus ja kipu lakkasivat valassa seisoessa. Sää oli aluksi otollisen harmaa, mutta juuri vannottuamme veteraanin esilukiessa valaamme, alkoi aurinko porottaa kuin viimeistä päivää. Kaikkien silmät vuosivat ja naamat vääntyilivät kirkkaasssa polteessa, ja arvasihan sen, että juuri silloin se vala dvd:n kuvaaja osui kohdallemme. Toivottavasti tapauksesta saadut otokset eivät päätyneet itse julkaisuun, niiden edustavuus kun oli ihan omaa luokkaansa...

Valaloma sujui VMT:koon kyytisähläyksiä lukuunottamatta mukavissa merkeissä, ja palvelukseen oli jopa kumman kotoisaa palata. Jollain oudolla tavalla tästä paikasta on tulossa minulle koti. Tarkat rutiinit, hövelit tupakaverit ja yhteinen vapaa-ajan vietto tekevät tästä paikasta ainakin omalla kohdallani mieluisan ja mukavan paikan elää. Eikä se valmiiksi laitettu ruoka ja muiden hoitamat pyykit ja tiskitkään haittaa lainkaan.

Valan jälkeinenkin viikko kului enimmäkseen löysäilemällä, lukuunottamatta liikuntapäivää, jossa komppaniamme näytti vähän muille yksiköille sykkimisen mallia. Loppu viikon p-kauden palkintojen jako kruunasi mukavan viikon, meidän yksikkömme kerätessä kaikki tarjolla olleet palkinnot. Tienasimme maineen ja kunnian ohessa sievoisen kasan kuntsareitakin (tosin tornareiden mukaan meidän yksikössämme niitä ei paljon käytetä...).

Perjantaina sitten muutimme ja aloitimme AUK ykkösen. Haikeissa tunnelmissa jätimme vanhat tupamme, kaipaan itseasiassa vanhan tuvan meininkiä edelleen. Uusiin tupiin ja AUK:in oppilasjohtamiseen olemmekin sitten totutelleet tämän viikonlopun. Tupa on ihan mukava, ja uskon että ryhmähenki paranee ajan myötä muistuttamaan vanhan tuvan vastaavaa. Oppilasjohtamisesta taas en sano paljoa, sillä se ei ole sujunut aivan niin mainioisti kuin olisin olettanut. Eiköhän siihenkin tule tosin muutos ajan myötä, kun ihmiset oivaltavat kultaisen keskitien johtamisessa.

Eilen suoritimme AUK:in 12 kilometrin pikamarssin. Marssi tuli kaikille yllätyksenä, eikä siihen oltu ehditty valmistautua käytännössä lainkaan. Silti lähdimme koko komppanian voimin yrittämään mahdollisimman nopeaa aikaa taisteluvarustuksessa. Itse pelkäsin saavani huonon tuloksen tai jopa hylätyn, sillä jalkani olivat edellisiltäkin marsseilta jo kipeät (niinkuin oikeastaan kaikilla muillakin). Matka sujuikin oksennusta pidätellessä ja henkeä haukkoen, ja loppu suoralla olin lähes varma että kaatuisin jos pysähtyisin lepäämään. Onneksi onnistuin pitämään melko tasaisen lönkyttelytahdin loppuun saakka, ja ylsinkin parempaan tulokseen kuin olisin koskaan uskonut: sain asteikolla 1-5 täydet viisi pistettä. Tarkkaa aikaa en vielä tiedä, mutta viisi pistettä sai päästyään maaliin alle 86 minuutissa. Iltapäivän ammunat taas eivät menneet aivan yhtä nappiin, mutta tyydyttävästi nekin.

Itse ilta sujui lepäillessä ja palautuessa. Kävimme kavereiden kanssa sotkussa, saunassa ja muken iltapalalla. Näin saunareissullani yksiköstämme heitinkomppanian AUK:kiin siirtyneitä kavereita, ja vaihdoinkin heidän kanssaan kuulumisia ja kokemuksia. Onneksi mokomia pääsee näkemään taas viimeistään lomabussissa, varsinkin entisiä tupalaisia meinaa lähes epämiehekkäästi tulla ikävä.

Sotku sulkeutuu nyt, ja minun on lähdettävä takaisin yksikköön. Ensi kertaan, siis!