13. luku: TJ 198

'sento! Levo! On jälleen tiedotustilaisuuden aika, ja tällä kertaa seuraa seuraavaa:

-Mahtavien ammuntapäivien mahtava loppu osa

-Via Dolorosa, tuomiopäivän polkupyörämarssi

-Villiäkin villimmät kurssijuhlat sekä

-Krapulaisen oppilasvarajohtajan päiväkirja

Alotellaas siis siitä mihin viimeksi tarinassa jäätiin. Ammunta viikkomme ensimmäiset ammunnat oli ammuttu alta pois, ja seuraavien kahden päivän ammunnat järjestettäisiin C-ampuma-alueella. Koko ammuntoja edeltäneen yön satoi lunta, ja aamulla sitä olikin hyvä kerros kaikkialla, paitsi auratuilla teillä. Sanon "auratuilla", koska lähellekkään kaikilta teiltä lunta ei oltu aurattu pois, kuten saimme huomata matkallamme kohti ampuma-alueita.

Järjestäydyimme aamulla valmiina polkupyörämarssia varten taisteluvarustus valmiina. Muutamien töhöjen taistelijoiden täydennettyä varustustaan asiaan kuuluvaksi aloitimme matkamme. Alku matka sujui suhteellisen nopeasti, mutta jo Camp Maurin kohdalla vauhtimme hidastui järkyttävästi: campiltä eteenpäin tie oli nimittäin auraamaton ja 15 sentin hangen peitossa. Tahtimme hidastui sellaiseksi, että joka toiset 10 metriä talutimme, ja joka toiset 10 metriä yritimme pyöräillä. Näin aina ake-radan puomille saakka, josta eteenpäin yksinomaan talutimme hangessa tarpoen. Silloin tällöin joku yritti menestyksettä nousta satulaan ja ajaa hetken matkaa, ja yhtenään miehiä kaatui pitkäkseen neitokseen. Koko joukkoe sekä apukouluttajame kylpivät hiessä, ja kirouksia sekä avautumista esiintyi niin miehistöllä kuin päällystölläkin, jopa siinä määrin että kokelaamme totesivat, ettei heillä ollut ikinä ollut niin hajottavaa rukki aikoinaan. Totesivat myös, että jos kirjekurssilaisemme palatessaan mutisisivat jotain aukkimme hajottavuudesta verrattuna omiin kokemuksiinsa, niin voisimme käskeä mokomien painua helvettiin.

Tämä, hyvät lukijat, oli Via Dolorosa. Itse kunnioitettu päällikkömme kapteeni U. viittasi tuohon polkupyörämarssiin tällä eräästä nettivideosta inttislangiin levinneellä termillä. Koko n. 7-8 km marssiin kului vähän vajaa kaksi tuntia + 10 minuuttia hikisten varusteiden vaihtoon perillä. Liekö tämä matka ollut itsense Herran Kaikkivaltiaan Jumalan rangaistus komppaniallemme jostain rikkeestä, vai olisiko päiväyksellä 12.12.12. ollut joku yhteys epäonneemme? Sitä emme koskaan saa tietää, mutta sen tiedämme, että Helvetissä on taso, jossa tuo tuomiopäivän polkupyörämarssi jatkuu ikuisesti.

Itse kahden päivän ammunnat sitten sujuivatkin vallan loistavasti, mukaan lukien niiden väliin osunut yöpyminen C-alueen maastossa. Ammuimme, kuten linjanjohtajamme ylil. K. oli aikaisemmin luvannut, "kaikilla mahdollisilla aseilla mahdollisimman paljon". Ammuimme kukin 85 laakia konekiväärillä (tyylillä tuli vapaa), 90 laakia rynkyllä (edelleen tyyliä tulivapaa), 7 laakia tarkkuuskiväärillä (mallia hyvin-kohdistetut-kiikaritähtäimet), 20 laakia haulikolla (mallia siistein-ase-koskaan), sekä pistoolilla 50 laakia (jätti sanattomaksi). Näiden lisäksi ammuimme kaikki apilaksen harakit, sekä 10 taistelijaa kovan KESsin ja yksi apukouluttajista kovan apilaksen.

Konekiväärillä osuin maastoon hyppiviin jastereihin ihan kiitettävästi, mutta osumatarkkuus oli minulle toissijaista, kun sain ampua vapaasti niin pitkää sarjaa kuin halusin. Täytyy kyllä myöntää että nappi pohjassa ampuen pkm on ehkä yks mäheimmistä aseista koskaan. Tarkkuuskivääristä en sitten sano sen enempää, kuin että kiikarit oli sillä vissiin kohdistettu, että koko joukkoeesta kukaan ei osunut kertaakaan kolmeen sataan metriin. Ei kertaakaan. Rynkyllä taas ammuimme n. 200 metriin, minäkin ihan hyvällä menestyksellä tuplalaukauksia päästellen. Haulikko taasen osoittautui melko helkkarin siistiksi vehkeeksi, ja se on tähän mennesse kokeilemistani aseista eniten fiktiivisiä, peleistä ja elokuvista tuttuja vastakappaleitaan muistuttava ase. Varsinkin äänet, eritoten lataus- ja lipastusäänet ovat aivan kuin vaikka Terminaattorista. Haulikolla osuin ilman ongelmia, ja ammuttuani pari laukausta totesin vehkeen kuin minulle tehdyksi. En tosin ollut ainoa joka tykästyi hulikkoon, sillä myöskin kersanttimme ja kokelaamme naureskelivat ampuessaan ja olivat aseesta aivan yhtä innoissaan kuin mekin. Perjantai aamuna ammutut pistooliammunnat olivat viikkomme kruunu, grandehefe kokelas M:nkin sanoin parhaat ammunat koskaan. Osumatarkkuuteni ei ollut erityisen hyvä (lue: se oli säälittävää) johtuen epävarmasta ampuma-asennostani, mutta koska odotin kaikista aseista juuri pistoolin käsittelyä eniten, myöskin nautin sillä ampumisesta täysin rinnoin. Toivon kovasti että enemmällä harjoittelulla saisin tarkkuutta ampumiseeni, enkä oikeastaan näe sitä lainkaan mahdottomana, olinhan aika kehno rynkyllä ampujakin ennen kuin kehityin nykyiselle tasolleni.

Teitenkään oleskelumme ampuma-alueella ei ollut pelkästään ampumista, vaan ke-to välisen yön lepäsimme teltoissa. Pääsimme ohjelman päätyttyä 1600 pystyttämään niitä, ja olimmekin ennennäkemättömästi turvallisesti teltoissamme jo ennen seitsemää. Ilta ja yö sujuivatkin läpyskää heittäen ja creepyjä juttuja kertoillen sekä nukkuen. Aamulla oli jopa melko helppo herätä lämpimässä teltassa, kun vartiovuoroja ei ollut yön aikana vallan hävytöntä määrää.

Torstaina räjäyttelimme aamupäivän ylil. A:n ohjastuksessa 1kg- 3kg räjähdyspanoksia, niin routapanoksia kuin kylkimiinojakin, unohtamatta vanhaa kunnon putkiraivainta. Elokuvamainen jyrähtely tauotti pioneerimaista seisoskeluamme (meillä oli käskettynä varustuksena vielä kaiken päälle pakkastakki sekä kypärä, ei edes tst-varustusta), ja värjöteltyämme tehonäytösten ajan pääsimme ampumaan lumituiskeessa singoilla. Itse en apilaksen harakilla osunut lähellekkään maalia, ja myönnänkin, etten ole osunut singolla kahdesti putkeen sitten p-kauden. En tosin ollut ainoa hutiampuja, sillä yksi kymmenestä kovan kessin (kevyenkertasingon) ampuneista oppilaistamme sekä kovan apilaksen ampunut alik. K. ampuivat huti maaleistaan. Mikäs siinä, komeasti jyrähtelivät nekin laakit.

Räiskintäviikkoamme seurasi vlv loma, jonka jälkeen koitti nyt meineillään oleva aukin viimeinen viikko. Ensimmäiseksi mainittakoon, että sain tehtäväkseni oppilasvarajohtajan nakin, joka selkosuomeksi tarkoittaa kalustovastaavaa. Nakki on sikäli kurja, että olen koko viikon ravannut epäselkeiden ohjeiden saattelemana kouluttajien huoneissa sekä vääpelintoimistossa kumartelemassa ja kysymässä avaimia, kansioita, listoja ja lisäohjeita. Maanantain kalustonpalautus sujui pientä alkukankeutta sekä muutamien oppilaiden nurinoita lukuunottamatta melko hyvin, eikä tämä krapulapäivänkään kaluston siirtely huonosti mennyt. Mutta nyt menenkin asioiden edelle, sillä ennen krapulaa täytyy juoda ja juhlia.

Kurssijuhla... Sitä olikin odoteltu pitkään ja hartaudella. Kun se viimein koitti, ja siirryimme valvojanapulaisen puhuttelun saattelemina päällystökerholle, olimme koko sakki enemmän tai vähemmän innoissamme. Juhlaa varten oli pst:n miehiä lukuunottamatta koko vanha (taikka tuleva, kummin vain) 1. JK koottu kasaan, ja tapasinkin juhlassa paljon vanhoja tuttuja p-kaudelta. Ohjelmassa oli niin tanssityttöjä kuin standuppiakin, sekä tietysti alkomahoolin ostomahdollisuus (jota tietysti hyödynsimme kaikki ahkerasti). Kohotimme maljoja niin jälleen näkemisille, AUKin päättimiselle, kv-kauden alkamiselle kuin vanhoille joukkoeillemme sekä tietysti rakkaalle komppaniallemmekin. Apukouluttajamme juhlivat meidän kanssamme, ja itsekin sorruin tarjoamaan vanhan Foxtrot joukkoeen alik. A:lle juotavaa, olihan hän esimerkillään johtanut joukkoamme läpi hikisen p-kauden. Hän meni sitten lupamaan minulle perintösläbärinsä (sisätossunsa), jotka oli jo joku II/11 alikersantti aikoinaan koristellut ja pistänyt kiertoon. 

Juhlista riittäisi loppumattomiin kirjoitettavaa, paljon sellaista mitä kehtaisi tässä julkaista ja paljon sellaista, josta ei taideta koskaan upseerikerhon seinien ulkopuolella puhua. Lopputulema osaltani oli kuitenkin marssi kahdestaan opp. J:n kanssa kohti kasarmia klo 21.35, sekä nopea nukahtaminen omaan punkkaan heti sinne asti selvittyäni.

Ja tästä pääsemmekin siihen, mistä juhla-aiheeseen siirryimme, nimittäin krapulapäivään, tähän tämän päiväiseen nimittäin. Heti aamusta minua tervehtivät ovj:n tehtävät sekä jyskyttävä pää (josta onneksi pääsin eroon päivälliseen mennessä). Itseasiassa omaksi ja varmaan muidenkin yllätykseksi sen päiväinen kalustorumba sujui maanantain vastaavaa ylivoimaisesti paremmin, huolimatta koko joukkuetta vaivanneesta kankkusesta. Jälleen kuitenkin yksittäiset taistelijat jaksoivat purnata, ja lämpenin aikalailla uhaten lähettää änkyröivän oppilaan kapteenin tai linjanjohtajan puheille, jos totteleminen ei kiinnosta. Kyseisen välikohtauksen jälkeen kalustonsiirto sujuikin melko jouhevasti, ainoana harmina epäselvät ja yllättävät ohjeistukset ja lisäohjeet kouluttajilta. Lukuunottamatta siis ehkä turhan kontroloivaa otettani suoriuduin tämän päväisestä mielestäni mainiosti.

Olemme tällä viikolla muuttaneet j-kauden tupiimme, jotka vastaavat sijoitustamme sodanajankomppaniassamme. Myös KRHK:n yks jiikoolaiset ovat palanneet tänään rakkaan kakkos kasarmin katon alle, täyttäen sen tyhjenneitä käytäviä pitkästä aikaa. Huomenna paikalle saapuvat vielä PSTK:ssa koulutuksessa olleet toverimme, ja sittenpä lukuunottamatta rukin kirjekurrsialisia on tuleva komppaniamme koossa. Itse pääsin siinä toivomalleni paikalle, nimittäin Hotel joukkueeseen lääkintäryhmään, yhdessä ystäväni opp. K:n kanssa.

Huomenna olisi edessä aukin viimeinen päivä, joululomille lähtö sekä perintösläbien vastaanotto, unohtamatta tähänastisen palveluksen kohokohtaa, alikersantti ylennystä. Näihin tunnelmiin ja huomista odotellen lopetan tämän tämän kertaisen tiedonantoni. 'sento! Alkaen, muodon molemmista päistä, takaisin tupiinja toimiin, mars-mars!

ps: VMTK:n sihteeri jääk. H. lähettää jouluterveiset kaikille lukijoille. Vittu hyvää joulua.

6. luku: TJ 250

On yli 50 päivää siitä kun kirjoitin viimeksi... Kerrattuani viime kirjoitelmiani, huomasin että kirjoitin viimeksi jääkärinä. Kuluneena 50 päivänä olen saanut siis kaksi ylennystä- olen nyt oppilas korpraali. Välissä on ollut myös kaksi leiriä, lääkintämies- ja taistelupelastajakurssit sekä paljon, paljon muuta. Taidanpa joutua jakaa näiden 50 päivän muistelmat kahteen osaan, sillä yhdessä illassa en luultavasti niiden läpi halkomisesta selviä. Mutta aloitetaas nyt aiheesta, tai muuten en tänä iltana saa mitään sisällöllistä "paperille".

Aloittakaamme siitä, mihin viimeksi jäätiin. Heti pikamarssin jälkeisellä viikolla alkoi oppilaskautemme ja AUK I. Koska erikoistuin lääkintään, vietin ensimmäiset neljä (vai oliko se viisi...) viikkoa huoltokomppaniassa lääkintämiesten erikoiskoulutuksessa.

Koulutus oli oppitunteja ja rasteja, eikä sisältänyt juuri minkäänlaista sykkimistä tai urheilua. Samalla kun jääkärilinja ryynäsi (lue: tetsasi, taisteli, ryömi metsässä) kolme viikkoa putkeen, minä kannoin romaania ( Terry Pratchettiä, luin niitä varmaan lähemmäs 10) reisitaskussani jotten olisi tylsistynyt pitkillä tauoilla, joita oppituntien ja rastien välillä oli. Meillä oli jopa yli tunnin mittainen ruokatauko!

Sinänsä oli mukava kerrata edellisien opiskeluvuosien asioita oppitunneilla, ja tulihan niillä välillä jotain uuttakin sotilaslääketieteen muodossa, mutta pääasiassa tylsistyin muiden ensihoitajien muassa pitkinä, löysinä päivinä huoltokomppaniassa ja Hornin hallilla. Kaikki huipentui lääkintämiesleirillä, jolla jouduimme kokemaan kalsarikipinän ja ehp-telttavartion (lue: nuotiolla istumisen) kauhut. Kurssin päätteksi suoritimme vielä lääkintämiesten käytännön kokeen, jonka aikana mm. jonotimme yli 2 tuntia eräällä tupakka kopilla rastille pääsyä. Kaiken kaikkiaan kurssi tarjosi tilaisuuden kerrata vanhaa, tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella ylil. N:n hauskoja juttuja ja laadukasta huulen heittoa.

Meno muuttui radikaalisti AUK I toiseksi viimeisellä viikolla. Siirryimme ksh. L:n taistelupelastajakurssille, ja pääsimme viimein tekemään sitä, minkätakia tänne olimme tulleetkin. Viikon ajan kuuntelimme mielenkiintoisia oppitunteja, harjoittelimme mm. kiristyssiteiden käyttöä ja evakuoimme. Ja evakuoimme, ja evakuoimme. Sääli kyllä, tuo kaikki todella kesti vain viikon, ja uudemman kerran pääsen nauttimaan opettajani opettajan (tietäjät tietää) opeista vasta keväällä kv-kaudella.

Taistelupelastajakurssin jälkeen alkoi leiriviikko. Pääsimme C-joukkoeen kanssa leireilemään ihan jääkärityyliin, vaikka joukkoeesta 90 % ei ollut lainkaan perillä jääkärilinjan asioista, johtuen 4 viikkoa kestäneestä erikoiskoulutuksestamme. Olimme tväl-,muonitus- ja lääkintämiehiä, ja aivan pihalla mm. ryhmänhyökkäyksestä ja puolustuksesta. Leirin koettelemuksista ja kommeluksista kuitenkin ensikerralla, koska sotilaskoti menee pian kiinni, ja minun on mentävä jatkamaan kinkkusunnuntaitani takaisin yksikköön. Nappitaulun kautta, mars!

4. luku: TJ 326

Jälleen koneen äärellä, tällä kertaa VMTK:n tiloissa. Käyn täällä nyt ensimmäistä kertaa, mutta paikka vaikuttaa niin rennolta, että täällä voisi käydä useamminkin.

Mutta sitten aiheeseen. Viime viikko kului leirillä, tai oikeastaan kahdella yhdistetyllä harjoituksella, kuten leirejä nykyään kutsutaan. Ensimmäinen oli komppanian oma taisteluleiri, ja toinen taas koko pataljoonan yhteinen ampumaleiri. Matkaan lähdettiin pyörämarssin merkeissä heti lomien jälkeisenä maanantaina, ja leiriä alettiin pystyttää samana iltana. Teltta hilattiin pystyyn ja taas kasaan useamman kertaa vihollisen tykkitulen säestämänä. Äänenkäyttömme oli kuleemma turhan voimakasta, joten saimme aina välillä syöksyä turpeen suojiin "Suojaan!!!" huutojen säestäminä.

Ensimmäiset päivät ja yöt menivät leirielämään totuttelussa. Partiossa olen kyllä tottunut eräilyyn, mutta vähillä unilla ja vähällä sapuskalla en ole tottunut toimimaan. Pakkaa sekoitti vielä vapaa-ajan (jota olisi voinut käyttää vaikka vessassa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon) täydellinen puute sekä yölliset hälytykset. Päivät kuluivat pitkillä rastikoulutus rupeamilla, joissa opettelimme ja kertasimme kaikkea kertasingon käsittelystä syöksymiseen ja käsikranaatin heittoon. Perusjuttujen lisäksi harjoittelimme tulevia taistelupariammuntoja varten. Viimeisenä tstleiri päivänä pääsimme räiskimään sekä puolustus- että hyökkäysammunnat läpi paukkupatruunoilla, ja harjoittelimme toimintaa ja kommunikointia taistelupariemme kanssa.

Taisteluleiriltä siirryimme suoraan pyörillä ampumaleirille. Siellä tunnelma oli paljon rennompi, kun yöt eivät kuluneet hälytyksissä ja iltaisinkin osui tukikohtapalvelua ja näin ollen jonkin verran vapaa-aikaa. Päivisin hioimme puolustus- ja hyökkäystaitojamme entisestään lähes kyllästymiseen asti. Yön ainoat vastuut olivat enää lähivartiot, mutta nekin olivat joinain öinä todella sykettä nostattavia, kun jouduin pysäyttämään, kiinniottamaan ja ampumaan parhaana yönä viisi kokelasta ja alikersanttia. Onnistumiset vartiossa kompensoivat mukavasti tultuani eräänä yönä puukotetuksi vartionvaihdossa ja räjähdettyäni toisena kokelaan heittämään kranaattiin. Sotkuautokin viihdytti meitä eräänä iltana, ja ensimmäinen kahvi pitkään aikaan nostatti mielialaa melkoisesti.

Ammuimme leirillä myös harjoituskertasingoilla liikkuvaan maaliin. Pääsin siinä kokeilemaan ensimmäistä kertaa aktiivikuulosuojaimia, ja täytyy todeta, että vängät olivat! Puhe kuului läpi ongelmitta, mutta laukaukset ja muut yht'äkkiset kovat äänet sammuivat hiljaisiksi. Itse KES harjoituskin meni hyvin, tuhosin molemmat vaunut miehistöineen yhtä miestä lukuunottamatta- viimeinen laukaukseni kun meni täpärästi jantterista ohi. Se ei silti harmittanut, pää asiaksi jäi, että hauskaa oli.

Sama kaava toistui leirin viimeisenä päivänä kovilla ammuttavissa tstparin hyökkäys- ja puolustusammunnoissa. En ole eläessäni ehkä kokenut juuri mitään niin hauskaa housut jalassa kuin puolustusammunnat. Linnoitetuista asemista oli jotenkin hohdokasta räiskiä aukiolle ponnahtelevia maalitauluja samalla kun karjui ohjeita taisteluparille. Pieniä pikku vikoja lukuunottamatta onnistuimme taisteluparini T:n kanssa erinomaisesti.

Hyökkäysammunnoisa sen sijaan alkoi koko päivän riehuminen jo vähän väsyttää. Selvittyämme oheiskoulutuksesta jouduimme jonottamaan ainakin tunnin ensimmäisiin ammuntoihin, ja nukahdinkin istumaan erään männyn alle. Olimme T:n kanssa viimeisiä suorittajia koko komppaniasta, ja se näkyi meitä edeltävissä pareissa ja heidän etenemisnopeudessaan. Me kuitenkin päätimme pistää kaikkemme likoon, ja perkelettä huutaen rymysimme ensimmäisen ammunnan läpi. Saimme kehuja päivän parhaasta yrityksestä, tekemisen meininki kuleemma näkyi. Toine rasti sitten menikin väsyneemmin mutta läpi sekin. Päivän lopuksi juoksimme meitä odottavaan muotoon ja lähdimme pyöräilemään kohti kotia- kasarmia ja omaa tupaa.

Perillä huolsimme pikaisesti varusteemme ja valmistauduimme iltavahvuuslaskentaan. Koska kuulun Foxtrot joukkoeeseen (siihen viimeiseen) olimme n. kuusi tuntia myöhemmin kasarmilla kuin Alfa joukkoeen miehet. Meille ei siis jäänyt kaikille aikaa edes käydä vessassa- saatika pesemässä naamoja ja ajamassa partoja- ennen iltavahvaria. Siellä sitten seisoimme suoraan sanottuna paskaisina muiden rötvättyä koko päivän kassulla. Onneksi kuitenkin ehdimme suihkuun laskennan jälkeen, ja puhtaana ja hiekkaisen tukan leikanneena olikin suorastaan jumalaista päästä omaan punkkaan nukkumaan.

Sunnuntaina meillä oli heti edessä palauttava jalkamarssi, jota johti meille luutnantti K. Marssin alku oli pitkän leirin päätteeksi (ja toimisto AU:n suunnistettua meidät pari kertaa harhaan) ehkä hieman masentunut, mutta saatuamme brunssin vatsoihimme jaksoimme kaikki koko loppu marssin moitteettomasti. Sää suosi ja kävely tahti oli melko rento, joskin kuljimme nyt maastossa, emme teillä. Kymmenen kilometrin jälkeen otimme vielä loppuun kolmen kilometrin pikamarssin takaisin kasarmille. Alku oli täysvarustuksessa melko rasittava, mutta lopussa iski se juoksemisesta tuttu endorfiinii/adrenaliini piikki päälle, ja tuntui että juoksemista olisi voinut jatkaa loppumattomiin. Veryttelyn jälkeen huolsimme leirivarusteet uudelleen, ja saimme jälkeen päin jopa kehuja luutnantti K:lta, mikä on lähes ennen kuulumatonta! Ilta kuluikin sitten rennommissa merkeissä kuntotalolla saunoessa ja sotkussa istuessa.

Nyt jatkan kohti mukea ja iltapalaa, josta aion singahtaa vielä nopeasti sotkuun ja munkkia ostamaan. Kohti uusia haasteita ja kokemuksia, Sierra Whiskey kiittää ja kuittaa!