Harjoitukseen lähdettiin tiistai aamuna melkoisen häslingin saattelemina. Onnistuimme myöhästymään aikataulusta tunnilla, ja vikaa löytyi niin oppilasjohtajista kuin meistä "miehistöstäkin". Matkaan kuitenkin käänteiden kautta päästiin, ja aloitimme pyörämarssin kohti e-ampuma-aluetta.
E-alue sijaitsi yllättävän kaukana kasarmeilta, ja matkan varrella ohitimme yllätyksekseni mm. runsaasti maatiloja sekä lentokentän. Lentokentän keskellä takapajuisinta maaseutua?! Kyseessä tosin oli ilmeisesti jokin amatöörikerhon kenttä, päätelleen halvasta ulkoasusta ja villistä nimestä: "Tuulikki Vampula".
Pyöräiltyämme hyvän aikaa ja saatuamme vielä runtua marssijärjestyksestämme pääsimme viimein perille. Heitettyämme pyörät varmaan ilmasuojaan (kuten kaikki alfasta varmaan asian muistavat) aloitimme alkupuhuttelun kautta ryhmäammunat kovilla. Vetoja kertyi joka ryhmälle kolme, ja jokaiseen vetoon kukin taistelija sai kaksi lippaallista ammuksia, huolimatta siitä, paljonko oli käyttänyt edellisessä vedossa. Tästä mahtavasta järjestelystä johtuen ammuin viimeisessä vedossamme hieman alle 120 patruunaa, joka on intin mittapuulla uskomattoman paljon.
Hyökkäykset sujuivat mainiosti, ja sääkin suosi meitä. Oli nimittäin Satakuntalaisittain auringonapaistetta: ei satanut, vaikka harmaata olikin. Kummaa kyllä tämä luonnonvastainen ihme kesti koko leirin ajan, sillä ainoastaan viimeisenä leiri yönä meidän nukkuessamme onnistui hieman ripsimään. Säälittävää, Satakunta, säälittävää.
Ammuntojen jälkeen poljimme takaisin kasarmille ja vedimme yllemme smurffit. Suoritimme AUK II:n yösuunnistuksen, jota varten ylil. S. oli tehnyt ihan uuden randankin. Joku oli viime kerralla mennyt valittamaan, että suunnistuksessa mennään aina sama rata läpi, niin se on vallan naurettavan helppo. Yliluutnantti oli sitten pohtinut että mikäs siinä, tehdään pojille uusi ja vähän haastavempi rata, eivätpähän valita enää.
Radan suorittamiseen meni minulta ja tst-pariltani S:ltä kokonaiset kolme tuntia, emmekä edes olleet hitain ryhmä. Syynä pällistyttävään aikaan oli pääasiassa se, että väsyneet sopparimme olivat merkinneet rastit aina keskelle teitä ja tieuria, missä ne eivät tietenkään olleet, vaan niitä piti sitten haravoida tien molemmilta puolilta metsästä. Ylil. S:kin myönsi, että huonoiten asetettu rasti sijaitsi kilometrin päässä oikeasta paikastaan, ja kyseinen perkele jäikin minulta ja kaveriltani löytämättä.
Väsyneinä rämpimisestä ja juoksemisesta poljimme jälleen takaisin metsään, mutta leiripaikallamme odotti yllätys: kahden muun komppanian tukikohdat. Jostain syystä meille varatulla alueella oli leiriytyneenä sekä pstk että krhk, ja me jouduimme pienen selvittelyn jälkeen pystyttämään telttamme muualle. Onneksi ne saatiin melko nopeasti pystyyn, ja pääsimme viimein nukkumaan.
Neljän tunnin yöunien jälkeen nousimme ylös, laitoimme itsemme taisteluvalmiiksi ja siirryimme aamupalan jälkeen a-alueelle suorittamaan joukkoeen hyökkäysammuntoja. Kohdalleni osui jälleen ryhmänjohtajan rooli, jonka otin vastaan odotuksia täynnä.
Päästyämme alueelle harjoittelimme kolmen tunnin ajan tulevaa main eventtiämme -joukkoeen hyökkäystä kovin ammustarvikkein- ja harjoituksen edetessä odotukseni vain kasvoivat. Törmäsin kesken harjoituksen vanhoihin tuttuihini, jotka olivat nyt tulenjohtajina sekä heitinmiehinä tukemassa hyökkäystämme. Harjoiteltuamme tulevat kuviot läpi söimme pikaisen pakkilounaan, jonka jälkeen rytinä ja ryske viimein alkoi...
Aluksi saimme eteemme laatikollisen kuulaa sekä muita tarvikkeita, jotka piti parissa minuutissa lipastaa tai ottaa kantoon. Saimme kukin mies 8 lippaallista ammuksia, 2 savuheitettä sekä aktiivikuulosuojaimet rj:lle sekä rvj:lle. Täytettyämme lippaamme laitoimme loput ammuslaatikot dumppeihimme ja ryhmityimme hyökkäykseen.
Lähdimme joukkoeenjohtajan käskynannon jälkeen liikkeelle salvassa, meidän ryhmämme kärjessä. Ryhmäni mukaan tuli kokelas H, joka toimi joukkoeemme varajohtajana. Hetken aikaa metsässä käveltyämme ponnahtivat edessämme pystyyn ensimmäiset viholliset, pahan ilkiset jaster-maalilaitteet. Heitimme munat turpeeseen ja avasimme tulen aseet laulaen. Karjuin tilannetietomme lähiradioni headsettiin ryhmäni tulittaessa ympärilläni, ja sain pian käskyn sitoa vihollista muiden ryhmien kiertäessä näiden sivustaan. Huusin jojon käskyn eteenpäin ryhmälleni, ja otimme mukavemmat ampuma-asennot itsellemme: tässä saattaisi kestää hetken.
Pideltyämme hyvän aikaa vihollista, tuli radiooni uutta tietoa: saisimme omaa epäsuoraa vihollisen niskaan pian. Pian takaamme kuuluikin tulitukiryhmämme kuuluvia "TUL-TA!" huutoja sekä heitinkraanaattien humahtavia lähtölaukauksia. Hetken päästä edestämme alkoi kuulumaan murskaavaa jylinää murkulan pudotessa metsän pohjalle ja levittäessä teräksistä kuolemaa mukanaan.
Omien lähes onnistuttua koukussaan kohtasimme kuitenkin ylivoimaisen vihollisen: jostain meitä tulitti kranaattikonekivääri. Ryhmäni tukiessa kaksi muuta perääntyivät juoksujalkaa jalkautumisalueelle, jossa joukkoeenjohtaja, kokelas T. keräsi johtajat kokoon ja selitti tilanteen. Kartaltaan hän näytti uuden hyökkäyssuuntamme: kiertäisimme koko joukkoe vihollisen sivustaan, josta lähtisimme yrittämään sen lyömistä uudelleen.
Siirryimme uusiin lähtöasemiin ryhmäni kulkiessa kärjessä, ja perillä menimme avoriviin, jossa edessä siintävä kukkula oli tarkoitus ottaa haltuun. Joukkoeen muiden ryhmien ehdittyä myös asemiinsa lähdimme yhtenä rintamana (mikä ei oikeasti olisi ollut alkuunkaan toimiva ratkaisu, mutta liittyi ammuntojen turvallisuusjärjestelyihin) ottamaan haltuun ensimmäistä kukkulaa. Sen päälle itseasiassa pääsimme ilman ongelmia, mutta sen päällä ryhmäni saavutti tulenkuvauskentän... joka laukaistiin juuri huipulle päästyämme.
Jylinän alkaessa edessämme huusin kaikin keuhkoin "SUOJAAN!" ja heittäydyin itse naama sammalta vasten. Kun sitten kouluttaja kuiskasi veireltäni, että tulenkuvasupanokset kuvasivat jälleen tuota kirottua kranaattikonekivääriä, kysyin jojolta lupaa ottaa irti. Vastaukseksi kuitenkin tuli, että pesäke tuhottaisiin epäsuoralla tulella. Niin kävikin, ja pian harjun rinteeseen läjähteli tulitukiryhmän ampumia kranaatteja.
Seuraavaksi tuimme jälleen muun joukkoeen etenemistä kohti tavoitetta, ja otimme asemat seuraavan kukkulan päältä. Jauhoimme pitkien minuuttien ajan tasaisen tappavaan tahtiin jastereita alas, kunnes viimein radiooni tuli ilmoitus: omat olivat saavuttaneet tavoitteen. Juoksin ryhmäni kanssa asemiin muiden ryhmien tasalle, jossa meitä odottivat vihollisen aiemmin käyttämät, valmiit poterot, joista osa oli jopa linnoitettu.
Ehdimme ihmetellä uusia asemiamme vain hetken, kun radioverkossa liikkui jälleen uusi tieto vihollisesta: vastahyökkäys alkaisi parin minuutin kuluttua. Käskin ryhmäni lipastaa loput patruunansa ja parantaa asemiaan, ja suuntasin aseeni kohti etumaastoa odottaen. Hetken päästä mäielle edessämme alkoikin nousta keltaisen vihollisen luotetuimpia aseita: jastereita. Avasimme jälleen tulen kohti vihulaista, ja hirsin linnoitettuun poterooni kumartuen kerroin vihollistilanteeni joukkoeenjohtajalle radiollani.
Puolustettuamme muutamia minuutteja uusia asemiamme ja nähtyämme jälleen yhden ttr:n tuli-iskun kauempana harjulla, kertoi takanamme hiippaileva kouluttaja vihollisen käyvän ryhmälleni ylivoimaiseksi. Edessämme meitä lähestyi kahden joukkoeen vahvuinen vihollisosasto, joita vastaan kysyin toiminta ohjeita ja tukea jojolta. Sain vastaukseksi kysymyksiini puolet ykkösryhmästä sekä tulitukiryhmämme ampumaa epäsuoraa, jonka voimin löimme vihollisen.
Ruudinkatkun leijaillessa vielä poteroissamme tuli kokelas T:ltä seuraava käsky: pitäkää asemat. Pimeän laskeuduttua olisi odotettavissa uusi vihollisen vastahyökkäys, josta tiedustelijamme olivat saaneet näppärästi vihiä. Saimme ohjeet kaivaa poteromme syviksi ja hakea ammustäydennöksiä asemiemme takaa, johon huoltojoukkoeen täydennyskuokki ajaisi pian.
Lähes kahden tunnin ajan valmistauduimme edessä odottavaa taistelua varten, ja kun se saapui, oli ryske ja rytinä jälleen osanamme. Pimeän taivaan valaisivat kymmenet valopistoolin ammukset, valoraketit sekä edessä jyrähtelevät kessit ja joka puolella viuhuvat valojuovat. Joukkoeen puolustusammunnat yöllä oli yksi vaikuttavimpia valoesityksiä, joita olen koskaan nähnyt. Ammuttuani jälleen lippaani tyhjäksi ja itseasiassa koko ryhmäni tyhjennettyä aseensa etumaastossa tetsaavaan viholliseen, tuli tuttu komento " Tuli seis!".
Tilanne oli ollut yhtäjaksoisesti 7 tunnin ajan päällä, jonka ainaka olin ampunut 12-15 lipasta, en ole varma tarkasta luvusta. Ryhmänivarajohtaja ampui kaikki 26 vapistin ammustansa yövedon aikana, ja oikeastaan ainoat a-tarvikkeet, jotka ryhmälläni jäi käyttämättä, olivat kaksi savuheitettä, jotka tosin olisi voinut heittää irtautuessamme ensimmäisestä hyökkäyksestämme.
Saimme vedon jälkeen välittömän palautteen, jonka jälkeen siirryimme myöhäiselle pakki-illalliselle ja kauan odotettuun tukikohtapalveluun. Nukuimme pitkän ja rauhallisen yön lämpimissä teltoissamme, ja aamulla heräsimme virkeinä suorittamaan jälleen ryhmänhyökkäystä.
Viimeisenä päivänä ammuimme siis jälleen ryhmänhyökkäystä, jotta kaikki saisivat harjoitella ryhmänjohtamista. Hyökkäykset menivät mainiosti ja kuulaa kului jälleen totuttuun tapaan, ja nuotiopaikalla läpyskä lensi rentoon tyyliin. Koska apukouluttajat olivat olleet mukanamme koko leirin ajan ihan varsinaisessa tilanteissakin, olivat hekin melko rennola päällä ja oli hassua, huomata, että joukkomme alkoi hitsaantumaan yhteen heidänkin kanssaan.
Leiri päättyi poljettuamme takaisin kassulle ja huollettuamme tuttuun tapaan varusteemme. Illalla rentouduimme kuka missäkin, suurin osa joko saunan lauteilla tai sotkussa sekä omassa tuvassa. Viikonloppuvapaille seuraavana päivänä lähdimme kukainenkin innokkaasti, sillä takana oli pitkältä, lähes loppumattomalta tuntunut kinkkuviikonloppu.
Nyt lomilta palenneena on mukava ajatella, että ennen joulua on enää kaksi leiriaamua eikä yhtään kinkkua. Eihän tämä loppupeleissä ole kuin maastopukuisten poikien sisäoppilaitos, jos pääsee joka viikonloppu lomille. Nyt kuitenkin karkaan mukeen iltapalalle enkä kotiin lomailemaan, sinne suuntaan vasta torstaina saatuani kölliloman. Ensiviikkoon, siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti