13. luku: TJ 198

'sento! Levo! On jälleen tiedotustilaisuuden aika, ja tällä kertaa seuraa seuraavaa:

-Mahtavien ammuntapäivien mahtava loppu osa

-Via Dolorosa, tuomiopäivän polkupyörämarssi

-Villiäkin villimmät kurssijuhlat sekä

-Krapulaisen oppilasvarajohtajan päiväkirja

Alotellaas siis siitä mihin viimeksi tarinassa jäätiin. Ammunta viikkomme ensimmäiset ammunnat oli ammuttu alta pois, ja seuraavien kahden päivän ammunnat järjestettäisiin C-ampuma-alueella. Koko ammuntoja edeltäneen yön satoi lunta, ja aamulla sitä olikin hyvä kerros kaikkialla, paitsi auratuilla teillä. Sanon "auratuilla", koska lähellekkään kaikilta teiltä lunta ei oltu aurattu pois, kuten saimme huomata matkallamme kohti ampuma-alueita.

Järjestäydyimme aamulla valmiina polkupyörämarssia varten taisteluvarustus valmiina. Muutamien töhöjen taistelijoiden täydennettyä varustustaan asiaan kuuluvaksi aloitimme matkamme. Alku matka sujui suhteellisen nopeasti, mutta jo Camp Maurin kohdalla vauhtimme hidastui järkyttävästi: campiltä eteenpäin tie oli nimittäin auraamaton ja 15 sentin hangen peitossa. Tahtimme hidastui sellaiseksi, että joka toiset 10 metriä talutimme, ja joka toiset 10 metriä yritimme pyöräillä. Näin aina ake-radan puomille saakka, josta eteenpäin yksinomaan talutimme hangessa tarpoen. Silloin tällöin joku yritti menestyksettä nousta satulaan ja ajaa hetken matkaa, ja yhtenään miehiä kaatui pitkäkseen neitokseen. Koko joukkoe sekä apukouluttajame kylpivät hiessä, ja kirouksia sekä avautumista esiintyi niin miehistöllä kuin päällystölläkin, jopa siinä määrin että kokelaamme totesivat, ettei heillä ollut ikinä ollut niin hajottavaa rukki aikoinaan. Totesivat myös, että jos kirjekurssilaisemme palatessaan mutisisivat jotain aukkimme hajottavuudesta verrattuna omiin kokemuksiinsa, niin voisimme käskeä mokomien painua helvettiin.

Tämä, hyvät lukijat, oli Via Dolorosa. Itse kunnioitettu päällikkömme kapteeni U. viittasi tuohon polkupyörämarssiin tällä eräästä nettivideosta inttislangiin levinneellä termillä. Koko n. 7-8 km marssiin kului vähän vajaa kaksi tuntia + 10 minuuttia hikisten varusteiden vaihtoon perillä. Liekö tämä matka ollut itsense Herran Kaikkivaltiaan Jumalan rangaistus komppaniallemme jostain rikkeestä, vai olisiko päiväyksellä 12.12.12. ollut joku yhteys epäonneemme? Sitä emme koskaan saa tietää, mutta sen tiedämme, että Helvetissä on taso, jossa tuo tuomiopäivän polkupyörämarssi jatkuu ikuisesti.

Itse kahden päivän ammunnat sitten sujuivatkin vallan loistavasti, mukaan lukien niiden väliin osunut yöpyminen C-alueen maastossa. Ammuimme, kuten linjanjohtajamme ylil. K. oli aikaisemmin luvannut, "kaikilla mahdollisilla aseilla mahdollisimman paljon". Ammuimme kukin 85 laakia konekiväärillä (tyylillä tuli vapaa), 90 laakia rynkyllä (edelleen tyyliä tulivapaa), 7 laakia tarkkuuskiväärillä (mallia hyvin-kohdistetut-kiikaritähtäimet), 20 laakia haulikolla (mallia siistein-ase-koskaan), sekä pistoolilla 50 laakia (jätti sanattomaksi). Näiden lisäksi ammuimme kaikki apilaksen harakit, sekä 10 taistelijaa kovan KESsin ja yksi apukouluttajista kovan apilaksen.

Konekiväärillä osuin maastoon hyppiviin jastereihin ihan kiitettävästi, mutta osumatarkkuus oli minulle toissijaista, kun sain ampua vapaasti niin pitkää sarjaa kuin halusin. Täytyy kyllä myöntää että nappi pohjassa ampuen pkm on ehkä yks mäheimmistä aseista koskaan. Tarkkuuskivääristä en sitten sano sen enempää, kuin että kiikarit oli sillä vissiin kohdistettu, että koko joukkoeesta kukaan ei osunut kertaakaan kolmeen sataan metriin. Ei kertaakaan. Rynkyllä taas ammuimme n. 200 metriin, minäkin ihan hyvällä menestyksellä tuplalaukauksia päästellen. Haulikko taasen osoittautui melko helkkarin siistiksi vehkeeksi, ja se on tähän mennesse kokeilemistani aseista eniten fiktiivisiä, peleistä ja elokuvista tuttuja vastakappaleitaan muistuttava ase. Varsinkin äänet, eritoten lataus- ja lipastusäänet ovat aivan kuin vaikka Terminaattorista. Haulikolla osuin ilman ongelmia, ja ammuttuani pari laukausta totesin vehkeen kuin minulle tehdyksi. En tosin ollut ainoa joka tykästyi hulikkoon, sillä myöskin kersanttimme ja kokelaamme naureskelivat ampuessaan ja olivat aseesta aivan yhtä innoissaan kuin mekin. Perjantai aamuna ammutut pistooliammunnat olivat viikkomme kruunu, grandehefe kokelas M:nkin sanoin parhaat ammunat koskaan. Osumatarkkuuteni ei ollut erityisen hyvä (lue: se oli säälittävää) johtuen epävarmasta ampuma-asennostani, mutta koska odotin kaikista aseista juuri pistoolin käsittelyä eniten, myöskin nautin sillä ampumisesta täysin rinnoin. Toivon kovasti että enemmällä harjoittelulla saisin tarkkuutta ampumiseeni, enkä oikeastaan näe sitä lainkaan mahdottomana, olinhan aika kehno rynkyllä ampujakin ennen kuin kehityin nykyiselle tasolleni.

Teitenkään oleskelumme ampuma-alueella ei ollut pelkästään ampumista, vaan ke-to välisen yön lepäsimme teltoissa. Pääsimme ohjelman päätyttyä 1600 pystyttämään niitä, ja olimmekin ennennäkemättömästi turvallisesti teltoissamme jo ennen seitsemää. Ilta ja yö sujuivatkin läpyskää heittäen ja creepyjä juttuja kertoillen sekä nukkuen. Aamulla oli jopa melko helppo herätä lämpimässä teltassa, kun vartiovuoroja ei ollut yön aikana vallan hävytöntä määrää.

Torstaina räjäyttelimme aamupäivän ylil. A:n ohjastuksessa 1kg- 3kg räjähdyspanoksia, niin routapanoksia kuin kylkimiinojakin, unohtamatta vanhaa kunnon putkiraivainta. Elokuvamainen jyrähtely tauotti pioneerimaista seisoskeluamme (meillä oli käskettynä varustuksena vielä kaiken päälle pakkastakki sekä kypärä, ei edes tst-varustusta), ja värjöteltyämme tehonäytösten ajan pääsimme ampumaan lumituiskeessa singoilla. Itse en apilaksen harakilla osunut lähellekkään maalia, ja myönnänkin, etten ole osunut singolla kahdesti putkeen sitten p-kauden. En tosin ollut ainoa hutiampuja, sillä yksi kymmenestä kovan kessin (kevyenkertasingon) ampuneista oppilaistamme sekä kovan apilaksen ampunut alik. K. ampuivat huti maaleistaan. Mikäs siinä, komeasti jyrähtelivät nekin laakit.

Räiskintäviikkoamme seurasi vlv loma, jonka jälkeen koitti nyt meineillään oleva aukin viimeinen viikko. Ensimmäiseksi mainittakoon, että sain tehtäväkseni oppilasvarajohtajan nakin, joka selkosuomeksi tarkoittaa kalustovastaavaa. Nakki on sikäli kurja, että olen koko viikon ravannut epäselkeiden ohjeiden saattelemana kouluttajien huoneissa sekä vääpelintoimistossa kumartelemassa ja kysymässä avaimia, kansioita, listoja ja lisäohjeita. Maanantain kalustonpalautus sujui pientä alkukankeutta sekä muutamien oppilaiden nurinoita lukuunottamatta melko hyvin, eikä tämä krapulapäivänkään kaluston siirtely huonosti mennyt. Mutta nyt menenkin asioiden edelle, sillä ennen krapulaa täytyy juoda ja juhlia.

Kurssijuhla... Sitä olikin odoteltu pitkään ja hartaudella. Kun se viimein koitti, ja siirryimme valvojanapulaisen puhuttelun saattelemina päällystökerholle, olimme koko sakki enemmän tai vähemmän innoissamme. Juhlaa varten oli pst:n miehiä lukuunottamatta koko vanha (taikka tuleva, kummin vain) 1. JK koottu kasaan, ja tapasinkin juhlassa paljon vanhoja tuttuja p-kaudelta. Ohjelmassa oli niin tanssityttöjä kuin standuppiakin, sekä tietysti alkomahoolin ostomahdollisuus (jota tietysti hyödynsimme kaikki ahkerasti). Kohotimme maljoja niin jälleen näkemisille, AUKin päättimiselle, kv-kauden alkamiselle kuin vanhoille joukkoeillemme sekä tietysti rakkaalle komppaniallemmekin. Apukouluttajamme juhlivat meidän kanssamme, ja itsekin sorruin tarjoamaan vanhan Foxtrot joukkoeen alik. A:lle juotavaa, olihan hän esimerkillään johtanut joukkoamme läpi hikisen p-kauden. Hän meni sitten lupamaan minulle perintösläbärinsä (sisätossunsa), jotka oli jo joku II/11 alikersantti aikoinaan koristellut ja pistänyt kiertoon. 

Juhlista riittäisi loppumattomiin kirjoitettavaa, paljon sellaista mitä kehtaisi tässä julkaista ja paljon sellaista, josta ei taideta koskaan upseerikerhon seinien ulkopuolella puhua. Lopputulema osaltani oli kuitenkin marssi kahdestaan opp. J:n kanssa kohti kasarmia klo 21.35, sekä nopea nukahtaminen omaan punkkaan heti sinne asti selvittyäni.

Ja tästä pääsemmekin siihen, mistä juhla-aiheeseen siirryimme, nimittäin krapulapäivään, tähän tämän päiväiseen nimittäin. Heti aamusta minua tervehtivät ovj:n tehtävät sekä jyskyttävä pää (josta onneksi pääsin eroon päivälliseen mennessä). Itseasiassa omaksi ja varmaan muidenkin yllätykseksi sen päiväinen kalustorumba sujui maanantain vastaavaa ylivoimaisesti paremmin, huolimatta koko joukkuetta vaivanneesta kankkusesta. Jälleen kuitenkin yksittäiset taistelijat jaksoivat purnata, ja lämpenin aikalailla uhaten lähettää änkyröivän oppilaan kapteenin tai linjanjohtajan puheille, jos totteleminen ei kiinnosta. Kyseisen välikohtauksen jälkeen kalustonsiirto sujuikin melko jouhevasti, ainoana harmina epäselvät ja yllättävät ohjeistukset ja lisäohjeet kouluttajilta. Lukuunottamatta siis ehkä turhan kontroloivaa otettani suoriuduin tämän päväisestä mielestäni mainiosti.

Olemme tällä viikolla muuttaneet j-kauden tupiimme, jotka vastaavat sijoitustamme sodanajankomppaniassamme. Myös KRHK:n yks jiikoolaiset ovat palanneet tänään rakkaan kakkos kasarmin katon alle, täyttäen sen tyhjenneitä käytäviä pitkästä aikaa. Huomenna paikalle saapuvat vielä PSTK:ssa koulutuksessa olleet toverimme, ja sittenpä lukuunottamatta rukin kirjekurrsialisia on tuleva komppaniamme koossa. Itse pääsin siinä toivomalleni paikalle, nimittäin Hotel joukkueeseen lääkintäryhmään, yhdessä ystäväni opp. K:n kanssa.

Huomenna olisi edessä aukin viimeinen päivä, joululomille lähtö sekä perintösläbien vastaanotto, unohtamatta tähänastisen palveluksen kohokohtaa, alikersantti ylennystä. Näihin tunnelmiin ja huomista odotellen lopetan tämän tämän kertaisen tiedonantoni. 'sento! Alkaen, muodon molemmista päistä, takaisin tupiinja toimiin, mars-mars!

ps: VMTK:n sihteeri jääk. H. lähettää jouluterveiset kaikille lukijoille. Vittu hyvää joulua.

12. luku: TJ 206

Taas on viime kirjoitus kerrasta vierähtänyt aimo tovi, joten oli taasen hakeuduttava sotkun kompuuttereiden äärelle ja kirjoitus hommiin. Viimeisen vajaan kahden viikon aikana on ehtinyt olla yksi eeppinen edustusreissu sekä jonkin puolet eeppisistä ammunnoistamme.

Edustusnakki tuli pienenä yllätyksenä koko edustusporukallemme. Olimme juuri palanneet jostain rytisemästä ja tuvassamme muutamat kaverini puhelivat siihen suuntaan, että saattaisin tulla valituksi ryhmänjohtajaksi j-kaudella (koska kaikki yksikössämme käyvät aukin, suurin osa porukasta on miehistöä alik. arvolla). Meni jokunen minuutti keskustelustamme (jonka aikana tietysti nöyränä kiistelin olevani tarpeeksi pätevä r-j:ksi) kun käytävässä kaikui käsky: "Seuraavat taistelijat linjanjohtajan toimistoon heti!" Oppilasjohtaja luetteli neljä eniten r-johtajaksi povatuinta, mukaan lukien minut, ja me juoksimme alakertaan kouluttajientoimiston oven taakse. Juuri ennen koputtamista supisimme päät yhdessä, ja totesimme yhdessä, että jos asia ei koske j-kauden ryhmyreitä, niin sitten vähintääkin ensi viikon harjoituksen. Astuimme siis itsevarmoina sisään.

Kun ylil. K. kuitenkin aloitti puhuttelunsa, kävikin ilmi että kyse oli vielä jostakin paljon paremmasta: vaikka hän aloittikin mainitsemalla yhteistoimintaharjoituksen, oli pääasiana se, ettemme me lähtisikään sinne, vaan Helsinkiin edustamaan SKVJ:tä Studia messuille. Kaikenhuipuksi hän vielä kysyi, haluaisimmeko lähteä! Emme turhaan väittäneet vastaan, vaan poistuimme hiljaisina ja nöyrinä, vaikkakin heti suljettuamme toimiston oven hypimme riemusta ja päivittelimme onneamme; olivathan aukin leiri aamut vähentyneet kahdesta nollaan!

Oodi telamiinalle~ Se viikko kuluikin nopeasti mm. meille viimeisen ryynäyspäivän muodossa. Raahasin tuona päivänä telamiinaa mukanani kyllästymiseen asti, ja harkitsin lähes vakavasti sellaisen tatuoimista toiseen pakaraani. Yksi joukkoeemme taistelijoista onnistui tuona päivänä jopa hukkaamaan sellaisen, ja se, rakkaat lukijat, on lähes mahdotonta! Telluista lensikin läpyskää aika rankanlaisesti, etenkin meidän "telamiinataistelijaparien" kesken. En mitenkään voi olla korostamatta liikaa noiden jalojen keltaisten betonipyörylöiden hienoutta. Ne ovat puolustusvoimien iskuvoiman terävintä kärkeä ja ryhmän tulivoimaisimpia aseita, eivätkä ne paina kuin vaivaiset 10 kiloa kappale! Mielestäni tulevaisuuden jääkäriryhmässä tulisikin olla ihka oikea telamiinataistelupari, joka kantaisi tetsariensa telamiinataskuissa kahta telamiinaa kukin.

Seuraava viikko alkoi mielyttävästi edustusreissua varten pakkaamalla. Sillä aikaa kun muut valmistautuivat harjoitukseen, me edustuskermaperseet pakkasimme isot reppumme, kävimme Esikunnassa pakkaamassa ständit ja muut hilppeet pakettiautoon ja noudimme m04 aavikkopuvut edustusvarustukseksemme. Aloitimme  matkamme kohti pääkallon paikkaa yhdessä maan mainion kuskimme, korpraali A:n kanssa.

Matka kapitoliin sujui rennosti ja aavikkopukuja ihmetellessä ja ihastellessa. Perillä laitoimme messukeskukseen ständimme valmiiksi ja siirryimme sitten Santahaminan keskitysleirille asuinparakkiimme. Totesimme tosiaan siellä olot todella paljon huonommiksi kuin meidän rakkaassa Porin prikaatissamme. Muke oli pieni ja peruskoulumainen, sotku muistutti kooltaan liikuntasalia ja rakennukset olivat nostalgisesti rakennettu 1900 alkupuolella, jossei peräti 1800 luvulla.

Itse messut menivät aika rattoisasti. Pääasiassa selitimme joko rg32 panssarimaasturin ominaisuuksista ja esittelimme sitä (muistaisin nuo ominaisuudet vaikka unissani) tai kerroimme SKVJ:n pääsykokeista tai palveluksesta meillä noin yleensä. Messuillahan pyöri lukion kakkos ja kolmosluokkalaisia, joten meille kyllä riitti niin asiasta kiinnostuneita opiskelijoita propagandan uhreiksi kuin nättejä nuoria naisia silmänruoaksi. Tukenamme reissulla meillä oli jatkuvasti läppää heittävä ylil. P. sekä hiljainen ja uhkaavan tuntuinen kapteeni K-mato (älkää kysykö).

Kolmipäiväisen edustusmatkamme päätteeksi palautimme haikeina m04 pukumme ja purimme rinkamme, sekä jaoimme tuliaiset muulle joukkoeelle, joka oli ollut yhteistoimintaharjoituksessa. Toimme kassillisen demari- ja kokoomusnuorten mainoskortsuja, jotka olimme saanet kovaosaisille tovereillemme jaettavaksi. Lahjottuamme hieman väsyneitä kavereitamme emme saaneet ihan niin pahaa vastaanottoa ja purnausta reissustamme, vaikkakin huumorimielessä kateellisia kommentteja lensikin.

Tuossa eilettäin sattui eräs merkillepantava tapaus, joka on pakko esille kirjoittaa ja julkituoda. Olin juuri ennen iltavahvaria nukkumassa punkallani, jotenkin etukäteen ärtyneenä ja tietoisena siitä, että joku, mahdollisesti punkkanaapurini V, herättäisi minut jollain epämielyttävällä tavalla. Ehti mennä jokunen minuutti makuullepanostani, kun tunsikin voimakkaan läiskäisyn pakaroillani. Terävöidyin sekunnissa, hyppäsin alas punkastani ja läiskäisin vastaavasti kostoksi edellä mainittua toveri V:tä takamukselle, melko lujaa vieläpä. Otin pari askelta taaksepäin tyytyväisenä nopeasta reaktiostani, kun V sitten heitti minua tyhjällä pullolla naamaan. Nauruni lakkasi lyhyeen ja jäin änkyttämäät "Se heitti mua pullolla... Se heitti mua pullolla naamaan..." kun koko tupa sekä miehet käytävässä repesivät nauramaan. Tähän kaikkeen ehti kulua alle 30 sekunttia. Jälkeen päin sain kuulla että joku oli ollut tuomassa minulle palautuspulloa, oli sitten heittänyt sen minulle ja osunut minua aika tarkasti keskelle berberiä, aiheuttaen edellä mainitun hulabaloon. Tapaus oli kuin komediaelukavasta revitty, sääli vain etten nähnyt sitä kolmannesta persoonasta.

Tällä viikolla olemme viettäneet palvelustamme lähes yksinään prikaatin alueella- muut komppaniat kun ovat väli/loppusodassa Lahdessa. Olemme aloittaneet eeppisen ammuntaviikkomme paukuttelemalla osastoittain mm. tarkkuuskiväärillä, pokemonilla (pkm konekiväärillä) sekä sisäpiippu singoilla. Päivät ovat olleet kylmiä mutta periaatteessa tavanomaisia ampumaratapäiviä, eli todella löysiä. Suurin osa ajasta kuluu paikallaan värjöttelyyn ja vuoronsa odotteluun, mutta mikäs siinä kun on joukkoeen verran kavereita samassa jamassa, joiden kanssa sitten painia tai heittä huulta. Huomenna jatkamme ilmeisesti kovilla singoilla sekä haulikkoammunnoilla, ja yövyttyämme yön metsässä (kyllä, linjanjohtaja muuttikin eeppisen metsäaamu tj:mme yhdeksi) ammumme vielä pistooliammunnat, joita henkilökohtaisesti odotan eniten. Sitten onkin edessä viimeinen viikko oppilaana ja kauan odotettu alikersantin ylennys, sekä tietysti muikeaakin muikeampi 14 päivän joululoma.

Nyt on aikani kuitenkin jälleen taakse poistua ja metsään haihtua, ja päästää seuraavat dataajat nauttimaan päivittäisen internetannoksensa. Sorono!