maanantai 13. elokuuta 2012

4. luku: TJ 326

Jälleen koneen äärellä, tällä kertaa VMTK:n tiloissa. Käyn täällä nyt ensimmäistä kertaa, mutta paikka vaikuttaa niin rennolta, että täällä voisi käydä useamminkin.

Mutta sitten aiheeseen. Viime viikko kului leirillä, tai oikeastaan kahdella yhdistetyllä harjoituksella, kuten leirejä nykyään kutsutaan. Ensimmäinen oli komppanian oma taisteluleiri, ja toinen taas koko pataljoonan yhteinen ampumaleiri. Matkaan lähdettiin pyörämarssin merkeissä heti lomien jälkeisenä maanantaina, ja leiriä alettiin pystyttää samana iltana. Teltta hilattiin pystyyn ja taas kasaan useamman kertaa vihollisen tykkitulen säestämänä. Äänenkäyttömme oli kuleemma turhan voimakasta, joten saimme aina välillä syöksyä turpeen suojiin "Suojaan!!!" huutojen säestäminä.

Ensimmäiset päivät ja yöt menivät leirielämään totuttelussa. Partiossa olen kyllä tottunut eräilyyn, mutta vähillä unilla ja vähällä sapuskalla en ole tottunut toimimaan. Pakkaa sekoitti vielä vapaa-ajan (jota olisi voinut käyttää vaikka vessassa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon) täydellinen puute sekä yölliset hälytykset. Päivät kuluivat pitkillä rastikoulutus rupeamilla, joissa opettelimme ja kertasimme kaikkea kertasingon käsittelystä syöksymiseen ja käsikranaatin heittoon. Perusjuttujen lisäksi harjoittelimme tulevia taistelupariammuntoja varten. Viimeisenä tstleiri päivänä pääsimme räiskimään sekä puolustus- että hyökkäysammunnat läpi paukkupatruunoilla, ja harjoittelimme toimintaa ja kommunikointia taistelupariemme kanssa.

Taisteluleiriltä siirryimme suoraan pyörillä ampumaleirille. Siellä tunnelma oli paljon rennompi, kun yöt eivät kuluneet hälytyksissä ja iltaisinkin osui tukikohtapalvelua ja näin ollen jonkin verran vapaa-aikaa. Päivisin hioimme puolustus- ja hyökkäystaitojamme entisestään lähes kyllästymiseen asti. Yön ainoat vastuut olivat enää lähivartiot, mutta nekin olivat joinain öinä todella sykettä nostattavia, kun jouduin pysäyttämään, kiinniottamaan ja ampumaan parhaana yönä viisi kokelasta ja alikersanttia. Onnistumiset vartiossa kompensoivat mukavasti tultuani eräänä yönä puukotetuksi vartionvaihdossa ja räjähdettyäni toisena kokelaan heittämään kranaattiin. Sotkuautokin viihdytti meitä eräänä iltana, ja ensimmäinen kahvi pitkään aikaan nostatti mielialaa melkoisesti.

Ammuimme leirillä myös harjoituskertasingoilla liikkuvaan maaliin. Pääsin siinä kokeilemaan ensimmäistä kertaa aktiivikuulosuojaimia, ja täytyy todeta, että vängät olivat! Puhe kuului läpi ongelmitta, mutta laukaukset ja muut yht'äkkiset kovat äänet sammuivat hiljaisiksi. Itse KES harjoituskin meni hyvin, tuhosin molemmat vaunut miehistöineen yhtä miestä lukuunottamatta- viimeinen laukaukseni kun meni täpärästi jantterista ohi. Se ei silti harmittanut, pää asiaksi jäi, että hauskaa oli.

Sama kaava toistui leirin viimeisenä päivänä kovilla ammuttavissa tstparin hyökkäys- ja puolustusammunnoissa. En ole eläessäni ehkä kokenut juuri mitään niin hauskaa housut jalassa kuin puolustusammunnat. Linnoitetuista asemista oli jotenkin hohdokasta räiskiä aukiolle ponnahtelevia maalitauluja samalla kun karjui ohjeita taisteluparille. Pieniä pikku vikoja lukuunottamatta onnistuimme taisteluparini T:n kanssa erinomaisesti.

Hyökkäysammunnoisa sen sijaan alkoi koko päivän riehuminen jo vähän väsyttää. Selvittyämme oheiskoulutuksesta jouduimme jonottamaan ainakin tunnin ensimmäisiin ammuntoihin, ja nukahdinkin istumaan erään männyn alle. Olimme T:n kanssa viimeisiä suorittajia koko komppaniasta, ja se näkyi meitä edeltävissä pareissa ja heidän etenemisnopeudessaan. Me kuitenkin päätimme pistää kaikkemme likoon, ja perkelettä huutaen rymysimme ensimmäisen ammunnan läpi. Saimme kehuja päivän parhaasta yrityksestä, tekemisen meininki kuleemma näkyi. Toine rasti sitten menikin väsyneemmin mutta läpi sekin. Päivän lopuksi juoksimme meitä odottavaan muotoon ja lähdimme pyöräilemään kohti kotia- kasarmia ja omaa tupaa.

Perillä huolsimme pikaisesti varusteemme ja valmistauduimme iltavahvuuslaskentaan. Koska kuulun Foxtrot joukkoeeseen (siihen viimeiseen) olimme n. kuusi tuntia myöhemmin kasarmilla kuin Alfa joukkoeen miehet. Meille ei siis jäänyt kaikille aikaa edes käydä vessassa- saatika pesemässä naamoja ja ajamassa partoja- ennen iltavahvaria. Siellä sitten seisoimme suoraan sanottuna paskaisina muiden rötvättyä koko päivän kassulla. Onneksi kuitenkin ehdimme suihkuun laskennan jälkeen, ja puhtaana ja hiekkaisen tukan leikanneena olikin suorastaan jumalaista päästä omaan punkkaan nukkumaan.

Sunnuntaina meillä oli heti edessä palauttava jalkamarssi, jota johti meille luutnantti K. Marssin alku oli pitkän leirin päätteeksi (ja toimisto AU:n suunnistettua meidät pari kertaa harhaan) ehkä hieman masentunut, mutta saatuamme brunssin vatsoihimme jaksoimme kaikki koko loppu marssin moitteettomasti. Sää suosi ja kävely tahti oli melko rento, joskin kuljimme nyt maastossa, emme teillä. Kymmenen kilometrin jälkeen otimme vielä loppuun kolmen kilometrin pikamarssin takaisin kasarmille. Alku oli täysvarustuksessa melko rasittava, mutta lopussa iski se juoksemisesta tuttu endorfiinii/adrenaliini piikki päälle, ja tuntui että juoksemista olisi voinut jatkaa loppumattomiin. Veryttelyn jälkeen huolsimme leirivarusteet uudelleen, ja saimme jälkeen päin jopa kehuja luutnantti K:lta, mikä on lähes ennen kuulumatonta! Ilta kuluikin sitten rennommissa merkeissä kuntotalolla saunoessa ja sotkussa istuessa.

Nyt jatkan kohti mukea ja iltapalaa, josta aion singahtaa vielä nopeasti sotkuun ja munkkia ostamaan. Kohti uusia haasteita ja kokemuksia, Sierra Whiskey kiittää ja kuittaa!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

3. luku: TJ 334

Pääsinpä vihdoin pitkästä aikaa koneen äärelle ja kirjoitushommiin. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime luvun. On ollut sulkeisia, ammuntoja, taistelukoulutusta, liikunta- ja urheilukoulutusta ja paljon muuta. Kokelaat ovat saapuneet yksikköön pitämään jöötä, ja vuosilomalla olleet skapparit ovat palanneet töidensä ääreen.

Mistähän tässä kertoisi tarkemmin... Aikaa ei taaskaan ole paljoa, istun Helsingissä Stockmannin Roberts Coffeen asiakaskoneella, ja täälläkin netin käyttö on rajattu 15 minuuttiin per asiakas. Onneksi tunkua ei ole, ja saatan saada mahdollisuuden kirjoitella hieman pitempään (edit: palasin tänne vielä myöhemmin iltapäivällä, ja mukava myyjätär tarjosi ilmaisen netin ja virvokkeita kuumuudessa kuivuneelle varusmiehelle. Pointsit siitä tälle paikalle).

Kerrompa vaikka kokelaistamme. Verrattuna alikkeihin, jotka jo tottuneella otteella mollaavat meitä ja pitävät meidät kurissa ja nuhteessa, kokelaiden rento johtamisote tuli yllätyksenä. Ainakin meidän joukkoeen kokelas N. antaa rakentavaa, alleviivaan, rakentavaa palautetta. Sen lisäksi joukkoeemme saa ajoittain jopa kehuja. Kehuja?! Meitä on tähän mennessä haukuttu aina, kun emme ole suoriutuneet jostakin yli odotusten. Ehkä tuo kummallinen tapa johtaa on suunniteltua, tai sitten RUKin käyneet kokelaamme ovat vain kyllästyneet järjestelmän ainaiseen kireyteen.

Me ammuttiin viime viikolla ATT:n (ampumataitotestin) harjoitukset. Kääntyviin tauluihin ammuttaessa en ole menestynyt erityisen mainittavasti aikaisemmin, mutta tällä kertaa osuin 11/12 laukauksesta, ja tienasin kuntsarin! Uusimme myös toisen kääntyvientaulujen ammunnan, rk seiskan. Sain siitäkin kiitettävän pistein 17/18. En tiedä, mitä tein toisin sinä päivänä, mutta sen päiväiset ammunnat menivät kummallisen hyvin, huomattavasti tavallista paremmin. Houkan tuuria, ehkä. Toivotaan että sitä riittää myös ensi viikolla ammuttavaan varsinaiseen ATT:hen asti.

Tiistaina meillä oli komppanian toinen (ja minun ensimmäinen johtuen ammunta uusinnoista) harjoitusmarssi. Matka oli melko lyhyt, vain rapiat kymmenen kilometriä, mutta täydessä taisteluvarustuksessa ja yli kahdenkymmenen asteen helteessä sekin matka tuntui pitkältä. Matkan varrella saimme suoraa palautetta taistelijoiden välisistä turvaväleistä joukkoeen johtajaltamme luutnatti K:lta. Mies ajeli pieniä hiekkateitä perässämme maasturilla ja huuteli tuimana ikkunasta ohjeita meille.

Kun sitten yhden alokkaan kenttäpullon  korkki katosi, siitä vasta mies riemastuikin. Jos space mariinien bolt pistolien noutoreissut (tietäjät tietää) kummastuttavat ja huvittavat, niin kuvitelkaapa joukkoeellinen (meidän tapauksessamme 33 miestä) suomalaisia valiosotilaita etsimässä kadonnutta pullonkorkkia! Puolituntia me ryynättiin taukopaikan metsänpohjaa, kunnes luovutimme ja palasimme kasarmille. Sieltä, edellä mainitun alokkaan kaapista, se korkki sitten löytyikin...

Komppania lähtee maanantaina viikon mittaiselle leirille. Oikeastaan se on kaksi harjoitusta peräjälkeen, käsittääkseni komppanian oma morttileiri ja pataljoonan yhteinen yhdistettynä. Vaikka olenkin ollut partiolainen ja eränkävijä koko pienen ikäni, lähtö jännittää minua hieman, sillä ruoan ja unen saanti ei ole taattua intin metsäkeikoilla. Partiossa ja omilla reissuillani olen yleensä levännyt ja syönyt ainakin melkein riittävästi, joten nyt työnnetään sitten rajoja uusiin ulottuvuuksiin.

Elämään intin vihreissä on jo tottunut. On hassua huomata, että kun aikataulut pettävät ja tunnelma kiristyy, on tyydyttävää löytää itsensä muodossa marssimasta kohti mukea. Jotenkin kai tieto siitä, että vaikka koko päivä ennen ruokailua olisi mennyt sekaisin, niin seuraavat 5 minuuttia saa viettää lämpimän ruoan äärellä. Ehkä se luo turvallisuuden tunnetta, rutiinit, aikataulut ja muut sellaiset. Jotenkin jollain kummalla tavalla kuitenkin viihdyn kasarmilla. Faktahan on, että olen asunut armeijassa kauemmin kuin uudessa kämpässäni!

Nyt kiirehdän kohti bussia ja lähtöä takaisin kotiin- tai siis yksikköön- koska kahvila sulkee kohta. Taakse poistun!