Kuten otsikko yllä tilittää, on palvelukseen astumiseeni jäljellä enää 50 aamua. Enää 50 aamua aikaa herätä koska haluan (minulla on paljon vapaata koulusta), syödä koska haluan ja mitä haluan ja ylipäänsä tehdä mitä haluan. 50 aamua pukeutua kuinka haluan, pitää tukkaani kuinka haluan ja käyttäytyä kuinka haluan.
Toisaalta taas enää 50 aamua, kunnes viimein aloitan koulutukseni Kansainvälisissä valmiusjoukoissa Porin prikaatissa. 50 aamua kunnes aloitan polkuni kohti mahdollista ammattia rauhanturvaajana. Joku saattaisi tietysti laskea polkuni alkaneen jo kolme vuotta sitten, kun sain ensimmäisen kerran ajatuksen sotilasurasta päähäni. Tai siitä hetkestä, kun täytin hakulomakkeita, tai siitä hetkestä, kun astuin bussista Porin prikaatin parkkipaikalle aloittamaan pääsykokeet. Tai siitä hetkestä, kun vastasin puhelimeen ja sain kuulla olevani valittu valmiusjoukkojen koulutukseen heinäkuussa 2012.
Tavallaan siis sekä odotan että en odota edessä olevaa astumistani armeijan harmaisiin. Tai oliivinvihreään, pitäisi kai asia ilmaista tätä nykyä, kun sarkavaatteista ja harmaista vormuista ylipäänsä on luovuttu lähes kokonaan (sääli kyllä). Ennen inttiä pitäisi vielä ehtiä etsiä asunto, muuttaa omat sekä vanhempien tavarat ja nautti lyhyeksi jäävästä kesälomastakin. Pitäisi ehtiä hyvästellä kaverit, leikkauttaa tukka ja hankkia muutamia tykötarpeita inttiä varten (näistä lisää myöhemmin). En meinaa saada edes sisäistettyä, kuinka lähellä tuleva rupeama Valtion hajottamossa onkaan. Onneksi tosin on vielä 50 aamua aikaa tehdä sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti